Vakuuttavasti selitti Perkele:
— "En koskaan auta sitä, jota ei taika ole määrännyt jo jonkun lemmityksi… Mutta muista myöskin sinä puolestasi edistää apuani: Hetkeksikään et saa jättää Oolavia yksin, muutoin kuihtuu lempi ja toinen tyttö vie sinulta armaan omaksensa!"
Mustasukkainen nainen vannoi silloin:
— "Ei saa hän viedä… Kaiken voitavani teen sitä estäessäni… Ja jos sinä nyt olet apunani, niin saat palkinnoksi minun sydämeni. Saat sillä tehdä mitä itse tahdot… Minähän olen hyväsydäminen!"
— "Kiitos sinulle vastalahjastasi!"
Iltamo kysyi ikäänkuin havahtuen:
— "Mutta kuule, mikä on sinun nimesi?"
Ivallisilla eleillä vastasi Perkele:
— "Nimenikö?… Ah, minulla on joka maassa eri nimi… Luulen, tässä maassa Perkeleeksi minua moni vihollinen haukkuu…"
Kepeänä, äskeisestä voitostansa ihastuneena huudahti Iltamo ihmeissään: