— "Jumalan vanhurskasta kättä me emme voi kiertää… Mutta älä masennu!… Hän, joka johtaa kaikki purot mereen ja kaitsee maailmat tiettömässä äärettömyydessä, on armahtava sinua ja tuova tuhlaajapojan takaisin kotiinsa…"
Rautainen Tuukka tunsi voimansa herpoutuvan. Hän oli rakastanut ainoaa poikaansa kuin silmiensä valoa. Hän muisti sen entisen miehekkyyden, luonteenjalouden ja hienouden, ja nyt hän, miehistä paras, istui kuritusvankina. Isän sydän heltyi. Hän unohti lapsensa viat, antoi kaikki anteeksi ja tunsi tulisen puukon piston ajatellessansa poikansa nykyistä tilaa.
Oikea, jalo, ylevä ja miehekäs luonne etsii aina onnettomuutta nähdessänsä, rikollista katsellessansa, lieventäviä syitä ja vaikuttimia. Samalla kun se ankarasti tuomitsee rikoksen, säälii se sen tehnyttä. Ja Tuukkalan jalo luonne, johon isän rakkaus yhtyi, alkoi itsensä edessä etsiä onnettomuuteen syöstyn pojan elämästä niitä syitä, jotka olivat hänet turmioon vieneet. Synkkänä, masentuneena lausui hän Rannistolle:
— "Minä varoitin sinua päästämästä Harhamaa kirjansa kautta kynnyksesi yli… Se oli aavistus… se oli Jumalan ääni… Tai minä jo tiesinkin, ettei likaisella luudalla lakaistu lattia valkoiseksi tule…"
Rannisto istui mykkänä, täyteen kaadettu tuskanmalja edessänsä…
Mietittyänsä lausui hän mieli maassa:
— "Se oli minun erehdykseni, josta nyt muut saavat kärsiä… Itse me ihmiset emme näy voivan teoistamme vastata. Sen on nyt Jumala minulle entistä selvemmin kirkastanut, sillä Hän on antanut minun nostaa omalla kädelläni kirouksen tyttärenikin hartioille…"
Taas syntyi äänettömyys. Molemmat miehet istuivat kuin kaksi haudan asukasta, sanattomina, mieli yhtenä synkkyytenä. Ikäänkuin anteeksipyytäen lausui Rannisto:
— "Me ihmiset erehdymme joka askeleella. Ei Jumalakaan voinut, tai tahtonut paratiisia suojella käärmeeltä, vaan täytyi Hänenkin katua, että loi ihmisen… Hyvän ja pahan välinen taistelu on ollut välttämättömyys, ja paha on nyt kuten paratiisissakin todistanut suuren voimansa…"
Hän mietti, kasvot harmaina ja lisäsi sitten rauhallisena:
— "Tunnusta nöyränä pahan voima, sillä kyllä sekin on ase Jumalan kädessä… Ja kun sen tunnustat, et tuomitse poikaasi, etkä ketään, kuten et voi tuomita itsemurhasta sitä onnetonta, jonka veneen on voimakas koski kuohuihinsa nielaissut…"