Ylhäällä kaikkeuden tyhjyydessä leijaili suuri, kirkas tulipallo. Sen päällä seisoi Perkele säteillen huikaisevan tulihohteen hehkuissa… Kirkas tulikruunu loisti hänen päässänsä… Hänen hartioillansa hulmuili kaunis tulivaippa… Tasaisesti, vinhoin vauhdin pauhasi tulipallo kaunista matkaansa tehden. Valon nopeudella syöksyi se maailmoiden ohi… Auringot hohtivat, tähdet paloivat… Suurena, ajatuksiinsa vaipuneena heitti Perkele tulikäärmevaltikkansa jalkojensa eteen… Ylpeänä seisten tarkasteli hän kaikkeutta huudahtaen:

— "Oi, mikä suuri näky avautuu!"

Kaikkeus kohisi. Maailmat tappelivat tiestä. Tulinen pallo syöksyi kauniisti maata kohti… Alhaalla, synkimmässä pimeydessä pauhasi maa rataansa myöten… Se syöksyi kuin mykäksi lyöty hirviö, levähtämättä, epätoivoisena… Tuhannet ja tuhannet tähdet riensivät samoten radallansa, hetkeksikään levolle laskeumatta. Sitä suurta näkyä katsellessansa lausui Perkele kateisin mielin:

— "Näin pauhaa kaikki Hänen käskystänsä radoillaan suuren kaikkeuden halki!… Hän, Kurja, minulta on anastanut maailmanjärjestyksen aseeksensa!…"

Kaikkeuden ihmeet todistivat Jumalan kaikkivaltaa… Suuren pakolaisen mieli katkeroittui… Jumalan voimaa ajatellen jatkoi hän kateisena:

— "Sen vuoksi Häntä tottelee nyt kaikki: Ei tohdi kuu, ei maa, ei taivaan tähti polultaan hienon hiuskarvan vertaa sivulle poiketa, ei vauhtiansa lisätä taikka hidastuttaa sitä…"

Hän katsoi maahan, jossa raatoi koko luonto. Hän näki sieltä elämäntoimet ja jatkoi kateuttansa, lausuen:

— "Niin: kaikki, kaikki Häntä tottelee: Jokainen mato, kukka sekä ruoho yöt päivät raataa tuiki kuuliaisena elämänlakiensa säätämässä ahtaassa elontoimen piirissä, jonka lait säätänyt on Hän… Ei ilmanlintu, eikä muu voi muut taa lempensä nousuaikaa, eikä myöskään lajinsa orja-alueesta lentää pois toisen lajin elintointen piiriin… Ah mikä suuri valta sekä voima Hänellä siis nyt onkaan käsissään!…Kaikkeuden koko suuri ihmelaitos alistuu niin kuin kuuliaisin orja jokaista Hänen tahdon-ilmaustaan napisematta aina seuraamaan…"

Yhä suuremmat näyt avautuivat… Tulinen pallo leijaili niiden lomitse hiljaa, kauniisti kohoten, tai laskeutuen ja kaartain kaikkeuden tyhjyydessä… Suuri Kaikkivallan vastustaja silmäili kateisena ympärilleen ja jatkoi järkeilevää puhettaan:

— "Niin: voimani ei pysty kukkaan, kiveen, ei eläinkuntaan, sillä Hän on niille takonut liian vahvat orjakahleet: elämänlait, kaikkeuden orjasääteet… Se laki on kuin lujaa ikivuorta… En voi, en koskaan siihen vaikuttaa."