Suuri elämä kulki voitonseppele päässä ja kuolema tulisoihtuna kädessä… Musta oli sen soihdun tuli… Armotonta oli elämänkulku…
Suuri elämä vaelsi juhlallisena… Kaikkeuden suuret kellot soivat sen kulkiessa kaikkialla… Maailmat soivat niinä kelloina… Ne helisivät korkeudessa taivaan kuperan kirkkaina tähtitiukuina…
Kukka kukki kuolemalle, oleva valmisti häviötänsä… Se kaikki oli elämää… Ja ainoastansa se oli elämää.
Elämä oli kuolemaan kulkemista…
Mutta voitokkaana, toivokkaana vaelsi kumminkin elämä… Se koreili kalmankukissa… Se havutti itse tiensä tuonen mustilla havuilla… Se kylvi ne havut itse aina helmastansa, kylvi ne tiellensä, sitä mukaa kuin eteni…
Kuoleman voittolaulut olivat elämän voittovirsiä.
Ja niin vaelsi elämä aina hautaansa kohti… Vaeltaessansa sytytteli se tulisoihdullansa elämän tuskan tulia.
Ja kunkin elämästä nousi se eläjän omaksi tuomariksi… Se seurasi aina ihmistänsä Jumalan vanhurskas miekka kädessä.
* * * * *
Mustat linnut lentelivät… Ne kantoivat nokassansa mustaa kuolemankukkaa… Ne lauloivat ylistysvirttä ikuiselle vanhurskaudelle.