Hän lopetti viisaana, kylmän järkevänä:
— "Näes, se tieto on oikea, siis se on totuus, jota aina etsit…"
Ihmishenki paloi nyt Oolavissa oman suurkysymyksensä tulessa. Totuuden jano poltti häntä. Mutta samalla haihtui viimeinenkin vesitilkka. Kaikki sotkeutui ja himmeni hänelle. Hän lausui katkerana ajatuksissaan:
— "On ehkä hyvä edes tietää totuus… Vaan ah! Se tietäminen kauhistuttaa, jos sinä onkin aivan pelkkä tyhjyys. Nyt on jo kysymys, tokko olennaista totuutta enää onkaan olemassa…"
Yhä korkeampi, lumoava järki koristi Perkelettä. Hän selitti:
— "Se, mikä on, se on aina olemassa… Totuus, — jos se on — ei pala tulessakaan. Jos huomaat oikeaksi tämän lauseen: 'Totuutta ei ole olemassa' — silloin se lause onkin etsimäsi totuus… Vai kuinka luulet?"
Oolavin voimat raukesivat. Hän oli saanut polttavaan totuudenjanoonsa tiedon, että ei ole juotavaa olemassakaan. Katkerana lausui hän:
— "Karvasta on silloin totuus, jos sinä totuutena onkin totuuden jyrkkä, selvä kieltäminen, totuuden selvä olemattomuus…"
Kylmänä, armottomana lausui Perkele:
— "Parempi toki on katkerakin totuus kuin väärä luulo, usko, että muka olematon on olemassa, siis tyhjä arkku täysi…"