— "Siksi on hänen yrityksensä palata Jehovaan turhaan raukeava", — lisäsi Horna.
Kuolon kauhut lisääntyivät… Etäältä kuului kamala huuto… Nääntyneet parkuivat apua… Huuto kierteli pimeydessä… Kuolleet vapisivat… Kaiku kolisi kammioissa…
Perkeleen eteen tupsahti pimeä maaluola… Siinä asui Manalan asukas, joka oli himoinnut naapurinsa omaisuutta… Omantunnon tuskat ja jumalankaipuu olivat siittäneet ilkeitä ruumistoukkia… Ne söivät häntä ulkoa ja sisältä… laskivat munansa häneen… sikisivät hänessä… kuolivat häneen, mädäten hänessä toistensa ateriaksi… Koko hänen olemuksensa kiehui niitä täpösen-täynnä.
— "Hänkin toivoo vielä, että minun henkeni hänestä häviää ja hän pääsee Jehovaan takaisin…" lausui Perkele, nauttien kuolleen kauhusta. Kun enkelit olivat sen toivon turhaksi todistaneet, lisäsi Perkele, kasvoilla kova sävy:
— "Hän on himoinnut ainoastaan naapurinsa maapalaa ja vaimoa, mutta palvelijani Harhama on himoinnut koko maailmaa, sen rikkautta ja seppeleitä… Hänen hengessänsä on minun valtani perus syvimmälle laskettuna…"
Pimeys kohahti… Kaiku hiljeni… Piru todisti herrallensa:
— "Helpompi on ihmisen nostaa vuoret maasta, kuin Jehovan kohottaa sinun valtasi peruskiveä pois Harhaman hengestä."
Kamala kuolleitten huuto seurasi puhetta… Enkelien laulu pauhasi…Ne lauloivat:
"Jos ken voisi kaikkeuden kantaa sijoiltansa pois, ei se voisi Harhamasta sinun valtas perustusta nostaa pois ja hävittää. Se on kivi: Kuka siihen koskee, taikka sitä kiertää, jalkans' aina siihen loukkaa."
Laulun pauhatessa astui Perkele Manala-temppeliin… Se temppeli avautui hänen edessänsä… Siellä asuvat enkelit, jotka käyvät Manalassa kuiskailemassa sinne saapuneille vietteleviä sanoja… He käyvät johtamassa heitä Perkeleen poluille… saarnaamassa hänen oppejansa… lupaamalla vapahdusta hänessä… Luut ovat heillä lihattomia… He ovat eläviä luurankoja, hirvittäviä Manalan pahoja peikkoja… Heissä ei voi lihaa olla, sillä silloin heidät tunnettaisiin, kun he käyvät vainajien asunnoissa…