Manala-temppeli on pimeyttä tulvaten täynnä… Holvit ovat peikkojen pimeitä asunnoita… Luola liittyy luolan perään, aina loppumattomiin… Holvaukset ovat mustinta maata, kannattimet multaläjiä, joissa mustimmat käärmeet pesivät… Kalmanhaju täyttää ilman… Luolissa hiipivät luurangot askareillansa… Niiden silmäreijissä tuikkava tuli on temppelin valona… Minne katsoo taikka kulkee, siellä hääräävät kamalat olennot ja tuikuttavat oudot silmätulet, kuin kipinä syvältä maan alta, kun se tuikkaa pienen reijän läpi…
Perkeleen ilmestyessä temppeliin sävähtivät punaiset salamat, jääden tuliksi holveihin, yksi sinne toinen tänne… Pimeys oli nyt salamilla siroteltu… Ne liekehtivät kuin lamput ja valaisivat luolat himmeällä valolla… Enkelijoukko veisasi herransa ylistystä… Tuhansista luolista tulvi säveltä hänelle… Tuhannet polvistuivat hänen edessänsä…
Perkeleen pään päällä leijaili tulinen kruunu… Korpit koikkuivat luolien perällä… Ne koikkuivat kamalasti… Suuri käärme kiemurteli Perkeleen jalkojen edessä.
Ylistyslaulun vaiettua puhui hän enkeleillensä:
— "Palvelijani Harhaman hengen hedelmät tuleutuvat ihmisissä. Minä olen Teille näyttänyt, kuinka hänen henkensä on kokonaan minun henkeäni: Hän on rikkonut kaikki muut Jehovan käskyt."
Enkelit oudostuivat. Perkele selitti viisautta säteillen:
— "Hän on pyhittänyt lepopäivän työttömyydellänsä…"
Enkelit huokasivat helpotuksesta ja Piru oikaisi:
— "Silloin ei hän ole sitä vielä pyhittänyt…"
Ja heidän vielä riemuitessansa selitti Perkele voiton-ilon hänestä säteillessä: