— "No kun sinulla on kerran kassa, niin avaapas luotto. Siin' on miljoonan vekseli… Hyväksytäänkö?"
Harteva riemastui, nähdessänsä Oolavin hurjistuvan. Tikaria katsellen räyhäsi hän:
— "Kyllä semmoiset vekselit meidän pankissa aina rahasta käyvät…
Ollappa vain enemmän!"
Toiset seurasivat Oolavin esimerkkiä. Hurja rohkeus muuttui päihtymykseksi, ruttomaiseksi kuoleman halveksimiseksi. Harteva laski tikarikasan ja selitti:
— "Siis neljä miljoonan vekseliä!… Ei ole paljon meidän rahoissa!…"
Ja tarkastellen pankkien kuukausitilejä, osoitti hän:
— "Tässä pankissa, niinkuin näkyy, on aina noin kuusi miljoonaa käteistä… Juodaan siis sen pankin malja!"
Maljat juotiin. Eläköön-huudot kaikuivat. Huoneusto oli semmoinen, että ei tarvinnut olla varova, koska sieltä ei melu muuanne kuulunut. Eikä seurue enää osannutkaan peljätä, ei kyennyt varovaisuuteen… Miljoonat menivät päähän viinin kanssa. Oolavista oli kaikki kirkasta ja varmaa.
Hetkeksi hiljeni sitten kerskailu. Miehet sopivat ensi tehtävistä: pankin huoneuston tarkastelemisesta, varovaisuustoimenpiteistä ja muista. Kun ne olivat suoritetut, alkoi juominki. Jokainen tiesi leikkivänsä kuoleman kanssa ja viini sai sammuttaa ne tunteet, jotka kuoleman ajatus joskus puhalsi ilmipaloksi. He joivat täysin siemauksin, kuten taisteluun lähtevä rykmentti, joka viinalla, soitolla ja huudoilla herättelee pedonluontoa, tappaa alakuloisuutta ihmisessä. Sen juomingin kestäessä selitteli Harteva Oolaville:
— "Miehen pitää aina pysytellä hyvissä rahoissa, sillä ilman rahaa ei mies ole mies…"