Ja Pytty-Syyrakilla oli ärtyisyyteensä yleensä muitakin syitä. Hänhän, kuten jo sanottu, oli monet vuodet sommitellut ikiliikkujaa. Ei hän tosin kellekään ilmaissut, että se tekeillä oleva, kaikkien ihmettelemä kummallinen laitos kymmenine pyörineen ja vipuinensa on ikiliikkuja, mutta kaikki sen jo arvasivat ja suruttomat ivailivat, puhelivat:
"Pytty-Syyrakki tekee siitä saarnakojetta."
Sitä hän ei kärsinyt, ja asia teki hänet ärtyisäksi. Kesäisin hän nikkaroi Simo Holpan aitan takana, seinättömässä, mutta katollisessa vajassa. Siellä hän nytkin aherti, sekaisin pyttytyötä ja ikiliikkujaa. Ohi osui ajamaan pastori Kakkinen. Palasi lasta ristimästä ja huomattuaan Pytty-Syyrakin yksin poikkesi vajaan, pannakseen jollain sopivalla sanalla jo sen naima-asian vireille. Hän tervehti, oudosteli ukon ihmeellistä laitosta, sen lukemattomia pyöriä ja pikkurissoja ja vipuja, ja kysyi aivan ihmeissään:
"Mikä tämä on?"
Ja miten ollakaan, niin Syyrakki ei jaksanut nyt hengenmiehen edessä kieroilla ja salailla, vaan ilmaisi hänelle salaisuutensa. Pastori raapi korvallistansa, suinaili laitosta ihmeissään ja kummissaan — suinaili ja Syyrakin puuhista oudostuneena peräsi:
"Ja luuletteko, että se rupeaa pyörimään?"
Mutta Syyrakki sai nyt rohkeuden ja todisti:
"Ka mikäs siinä auttaa! Jos Herra kerran lainaa voiman nivusiin."
Hän tuherti, aherti, kohenteli ihmeen laitoksia, näytteli ja jatkoi:
"Herrassahan se on viisaus eikä meissä… Niin että mistä mikä tulee, niin se tulee", puheli hän ja todisti: