"Kyllä ne Herran voimalla pyörivät isommatkin myllyt."
Eikä nuori pappi rohennut järkyttää ukon lujaa uskoa Herran voimaan ja viisauteen. Hän vain raappaili ihmeissään ja vastaukseksi tapaili:
"Jaa… Niin, no…"
Ei tiennyt mitä sanoa. Aivan huomaamattansa hän siinä pulassa joutui silloin todistamaan: "Eihän sitä", todisti hän, "eihän sitä lasta tehdä, se syntyy… Herran lahjana nimittäin." Ei hän Syyrakin lujan uskon edessä keksinyt muutakaan sanottavaa. Kummankaan huomaamatta saapua pullitteli nyt vajaan Mestari Nyke, jäi katsomaan, tarkkaamaan, tietämättä, että vieras herra oli pappi. Syyrakki aherti ja tuherti, pani pyöriä pyörimään ja vipuja heilumaan, selitteli, puheli: "Kun me ihmiset vain ymmärrämme panna vivut ja pyörät oikealle paikalleen, niin kyllä se Herra silloin rientää avuksi ja panee rattaat käymään."
"Jaa… Kyllähän se Herra on aina läsnä." Nyke tarkkasi menoa muhkeana, kädet housuntaskussa. Pastori jatkoi suinailuaan ja ihmettelyään, puhellen:
"Kyllä siinä on tarvittu työtä ja miettimistä." Syyrakki siitä ihastui, rohkaistui, kehaisi jo itseänsä, puhellen:
"Tämmöistä ei tehdä yksistään päällä. Tähän tarvitaan sydäntä, ja sitä viisautta, joka on uskossa."
Pastori huomasi nyt Nyken. Sen omituinen olemus huvitti. Hän kiintyi poikaseen, alkoi sitä hyvitellä, puhellen:
"Osaisitko sinä, pikku mies, tehdä tuommoisen?"
"Otaitin kyllä", vastasi Nyke mahtavasti. Syyrakin uhalla hän sitä uhmasi. "Ja palemmankin otaiti tehdä vaikka kuka", jatkoi hän uhitteluansa.