Eikä Virsu-Taavettikaan tullessaan tervehtinyt. Se naima-asia sitoi ajatukset. Hän tuherti ääneti tupakanpanoa. Vasta pitkän tovin kuluttua Kuittinen katkaisi vaitiolon. Sillä miten liekin, niin siinä tuhertaessa eläytyi nyt mieleen se Taavetin ammoinen puhe niistä Nyken housuista, puhe, johon hän ei silloin ollut tullut vastanneeksi. Nyt vastataksensa hän siinä työtä tuhertaessaan kuin tervehdykseksi kysyi:
"Niin että niistä housuistako sinä silloin puhuit? Että Nykäsen leski on ne jo pojalleen tehnyt?"
Se tuli kuin tilauksesta. Sopi oitis ruveta puhumaan leskestä itsestään, ja niinpä Virsu-Taavetti myöntelikin:
"Housuista", puheli hän, meni siitä oitis asiaan, ilmoittaen:
"Minä oikeastaan vuovaan enemmän itsensä lesken päälle." Hänestä tuntui tämä alku niin lupaavalta, että hän jo suoraan valehteli, puhellen: "Se tää uusi pappi minulle siitä leskestä vain arveli, että Pytty-Syyrakki olisi sille sopiva pari." Hän tiesi Kuittisen olevan Kainostiinan uskonveljiä ja siksi hän alkoi sen välityksellä.
Ja miten ollakaan, niin asia alkoi luistaa kuin itsestään, ainakin tämä alku. Tupaan näet työntyi nyt aivan kuin minun tilauksestani Mestari Nyke, ja eikös Kuittinen siinä korvoaan kopistellessansa silloin äkkiä hänelle puhellut:
"Ka mikäpäs siinä sitten… Saat, Nyke, Syyrakista uuden isän." Nyke muljautti vihaisesti. Ei hän tosin näitä isä- ja naima-asioita ymmärtänyt, niin mestari kuin olikin, mutta jo pelkkä Syyrakin nimi oli hänelle kuin pistos.
"Enpät taa itää!" uhmasi hän synkeänä vastaan. Mutta eivät miehet ruvenneet hänen kanssansa kinaamaan, vaan Virsu-Taavetti vain puheli:
"Se ei semmoisessa asiassa lapsen isännyys tehoa." Hän sytytti piipun ja jatkoi vakaana, kuin vertaiselleen ikämiehelle selitellen:
"Se on se rakkaus semmoinen asia, mitä vaimon kohtaan tulee, että kun se kipuna rupeaa kivistämään, niin kyllä se eukko itse aitansa särkee." Kuittisellekin hän sitä samalla selitti, ei Nykelle, mutta Nyke luuli ukon puhuvan hänelle ja uhitteli yhä vihaisemmin: