"Mutta meneväiset menevät ja sanovat tojottimelle että: taidatkos sinä itse tulla? Ja niin se tojottaa vain iäti."
Mutta ei Virsu-Taavetti halunnut siihen asiaan nyt syventyä, sytyttää tuhrasi vain nysän ja arveli:
"Minä en yleensä ole sen vilosohveerauksen päälle… Minä olen enemmän sen selvän kulun ja tien… Niin että sanon vain että: tuu mukaan", puhella tuhrasi hän ja lisäili:
"Sillä tiepatsaan tojotin vilosohveeraa aina sitä samaa että: mene tuonne, sillä en minä osaa itse sinne mennä enkä sinua viedä, sillä minulta puuttuu taito."
Ja niin oli asia sikäli selvä ja valmis. Pytty-Syyrakki aivan heltyi.
"Mutta mitäpä niistä", puheli hän ja mieliala sittenkin hieman omituiseksi painuneena lopetti:
"Mikä on kerran luotu tojottamaan, niin se osoittakoon. Niin viisauskin kuin tojotin… Sillä ei se taito kuitenkaan niissä ole."
* * * * *
Mutta sitten tuli eteen päävastus, Mestari Nyke. Hänhän oli talon isäntä, äidin kaikkivaltias. Äidin suhteen riippui paljon pojan suostumisesta. Niin suuren vallan oli pikku mestari saanut äitiinsä nähden, ja äiti varustautui jo hänelle asiasta puhumaan, kuin pyytääkseen tuota lupaa saada ottaa uusi isä. Tänään oli Nyke ollut poikajoukossa ja joutunut siellä taas tappeluun. Kylällä näet oli hänen äitiänsä alettu uskottomien kesken haukkua Saarnastiinaksi, ja kun pojat olivat sen hänelle ilmoittaneet, niin hän oli iskenyt äitinsä puolesta kynnet verissä. Se oli ollut ankarimpia tappeluja, mitä kylässä oli tapeltu, eikä Nyke ollut siitä pelastunut aivan ehein nahoin.
Mutta nyt hän oli jo vammoistansa tointunut, tyyntynyt ja jakoi ilojansa ja olojansa ainaisen ystävänsä Sissu-repsun kanssa. Pitkä-Liisa oli kerinnyt lampaat ja istui nyt villavasu edessä ja erotteli mustia villoja valkeista. Äiti oli Nykeä lahjustellakseen paistanut lettuja, ja niitä höyrysi nyt Nyken edessä kokonainen rasvainen vuori. Herra siunaa! Pikku mestari ei ollut koskaan ennen seisonut semmoisessa lettuparatiisissa. Hän pani herkkua pulleaan poskeensa surkeilematta. Äiti puuhasi, paistoi toista lisää. Poikanen tuntuikin nyt pehmeältä. Hän alkoi johtaa asiaa, puhua hurskaalla kavaluudella, lähti kaukaa Vapahtajasta, ollen muka Pitkälle-Liisalle puhelevinaan, ja ilmoitteli: