Ei tosin niin, ettei siinä olisi ollut vielä välillä paljon yhtä ja vähän toista, kuten rakkauden asiassa tuleekin olla, mutta nekin seikat tuntuivat jo herkeävän olemasta esteenä. Piispankäräjät lähestyivät. Pytty-Syyrakki oli avioliitostansa jo niin varma, että kävi kiittämässä pastoria vaimosta ja sovinnosta ja kaikesta hyvästä. Siinä kiitellessänsä hän tuli puhuneeksi tulevaisuudensuunnitelmistansakin. Hän toivoi nyt, varakkaaksi isännäksi päästyänsä, jaksavansa saada valmiiksi ikiliikkujankin ja puheli siitä asiasta. Pastori kuunteli, ei tiennyt raskisiko ja uskaltaisiko ojentaa.
Mutta sittenkin hän yritti, lausui varovan epäilynsä.
"Niin no", tapaili hän kuin pulassa ja jatkoi:
"Kyllähän se ikiliikkuja olisi hyvä olemassa… jos se nimittäin rupeaisi pyörimään." Ja kun Syyrakki nytkin todisti uskovansa, että kyllä se pyörii, jos Herra viisautensa lainaa, niin hän jo hieman rohkeammin kehoitti:
"Mutta jos sittenkin… jos sittenkin… ennenkuin nyt rupeatte työtä jatkamaan, vaikka hankkisitte siihen insinöörin riitingin… Se olisi silloin varmempaa." Pytty-Syyrakki ymmärsi sen hieman väärin: luuli pastorin vihjailevan, että hän itse muka ei ole niin taitava mestari, että ei sopisi ottaa vaaria muiden neuvoista, ehkäpä vielä Mestari Nykenkin ohjeista. Hän oli jo hiljaa nyreytyä ja vetosi taas siihen Herran viisauteen, puhellen:
"Sitä viisautta me kyllä kaikkikin tarvitsemme."
"Niin, niin, no", tarttui silloin pastori jo hyvin nopeasti, milteipä kärsimättömänä keskeyttääksensä, mutta oitis muuttui taas tyyneksi ja rauhoittavasti selitteli:
"Se on kyllä Herran viisaus tarpeen", selitti hän ja lisäsi:
"Mutta se olisi Herrankin viisaudelle toteutuminen ja oikeaan osuminen varmempaa, jos sitäkin varten olisi insinöörin riitinki, jonka mukaan toimisi."
Ja niinpä ukko taaskin nöyrtyi vähä vähältä ja lopuksi jo puheli ja myönteli: