"En minä sitä kiellä… että ei sopisi kuulla neuvoja muiltakin… ja pieniltäkin", puheli hän ja oikaisi:
"Mutta minä vain sitä, että pienen ei pitäisi puhua koskaan neuvoja itseänsä korkeammalle. Sillä se olisi niinkuin se tienviittapatsaan tojotin neuvoisi menijää että: elä mene omia teitäsi eteenpäin, vaan tule ja jää minun tyköni. Ja silloin se ei liikkuisi ikuisesti, sillä tiepatsaan tojotin on ainoastaan ylpiä altapauhaaja, eikä teossa-todistaja."
"Niin, niin no!" kuittaili pastori taaskin asian rauhoittelulla ja lopetti:
"Teon todistus on kyllä hyvä itsessänsä, mutta… se on moninainen… Ellei meillä ole ollut, kuten jo sanoin, insinöörin riitinki Herran viisauden ohjana ja apuna…"
Ja niinpä nöyrtyi taaskin ukko siinäkin teon todistuksessa ja kaikessa. Hän syventyi vain rakkauden asiaan, ja niin näyttivät olevan jo häät ovella ja piispankäräjiä odotettiin nyt pappilassa yhäkin rauhallisemmin mielin. Pytty-Syyrakki jutteli jo asiansa Lötjösellekin, se kun oli talon renki, jutteli kuin neuvoa kysyen ja tiedusti:
"Vai mitä sinä tästä kaupasta arvelet?"
"Ka… Mitäpäs siitä", loikoili Lötjönen laiskana ja lisäsi:
"Matamin armostahan se mies muuttuu mestariksi… Ei taidon."
"Ka… Emännän nainuthan se aina pitopöydässäkin ylempänä istuu", myönteli Syyrakki alttiisti. Ei hän käsittänyt sitä Lötjösen filosofiassa piilevää moniteräistä renkimiesviisautta, vaan ymmärsi asian omalla tavallansa.
* * * * *