"Mutta todittapat itte teotta!" Mutta Syyrakki koki hänelle nyt puhua sovintoa, kun kerran oli isintimäksi tulossa. Hän tuherti ja puhui rauhallisena:
"Elä sinä hae riitaa."
Hän reistaili ikiliikkujan pyöriä, ja kun hänestä tuntui se teon todistuksen vaatiminen häneltä hieman sopimattomalta, niin hän, samalla tulevaa pojintimaansa sovitellakseen, siinä työn tuhruussa selitti Raamatun sanoilla, puhellen vakavissaan:
"Jos he eivät Moosesta ja profeetoita usko, niin eivät he myös usko, jos joku kuolleista nousisi… eli siis teolla todistaisi — sanotaan Sanassakin."
"Mutta utkoitivatpa", yltyi äkämystynyt poika vastaan ja uhitteli:
"Ja vaikka mitä utkoitivat, jot teolla todittaiti." Hän tolkutti taas kuin älytön, umpimähkään, uhalla, paisui ja uhitteli:
"Ja vaikka mikä todittaiti teolla, niin utkoiti… Vaikka Mootet ja lohveetat todittaitivat teolla, niin utkoitivat."
Hänelle nousi jo harmin itku kurkkuun, ja hän tenäsi sen itkun seasta onnettomana:
"Ja vaikka taatana todittaiti teolla, niin utkoitivat vaan."
Ja niin kiristyivät kahden mestarin, isintimän ja pojintiman välit entistäkin kireämmiksi. Virisi kina. Pytty-Syyrakki tuskastui. Hän valitti jo asiasta äidille, ilmoittaen: