"Se lentää nenälle." Hän selosteli jo tätä viimeistä kinaa, puhellen:
"Minä jo hänelle… vetosin Mooseksenkin ja profeettain todistukseen ja selitin, että se usko ottaa lujalle… se että toinen on meitä itseämme suurempi. Niin että ei siinä aina teonkaan todistus auta", puheli hän vakaana. Mutta kun äiti ja morsian nyt koki sovitella ja tehdä rauhaa, niin taas hän hiljaa nöyrtyi ja lopulta jo koki itsekin sovitella, puhellen:
"En minä sitä sano nyt uskonopin vuoksi… asettaakseni oman viisauteni ja autuuteni vastoin Sanaa lasten autuutta ylemmä. Minä vain elämään sovellutan."
Se oli vakavaa puhetta, uskon puhetta. Hän jatkoi:
"Sillä kiitosta ja ylistystähän se Herrakin lasten ja imeväisten suusta odottaa eikä ainaista sormella osoittamista. Sillä emme me sitä rakasta, joka muita aina jyrsii."
Sehän oli selvästi Sanassa sanottu, se, että Herrakin odottaa kiitosta, ei jyrsimistä, ja että Hän rankaiseekin töittensä laittajat ja napisijat. Ukko jatkoi vakavana, selitti:
"Sillä vaikka kyllä Herra itse myönsi, että ei Hän mikään ensi luokan mestari ole, koskapa Nooan aikana katui, että oli luonut ihmisen… kun työstä tuli pukki… niin Hän silti rankaisi Israelin kansaa, kun se Hänen töitään morkkasi eli laittoi ja napisi. Sillä Hän oli alussa ne työnsä katsonut ja huomannut että: katso, ne olivat kaikki sangen hyvät", todisti hän Raamatulla ja kysäisi tuvassa istuksivalta Lötjöseltä:
"Vai mitä, Lötjönen?"
Ja renki Lötjönenkin todisti:
"Ka", todisti hän laiskuuksissaan ja kuin pastorin puheiden vahvistukseksi lisäili: