II
Meidän täytyy tämä luku aloittaa lyhyellä mutta tärkeällä selityksellä.
Sillä Mestari Nykellä oli, kuten yleensä meillä viisailla miehillä, paljon kadehtijoita. Voi sanoa, että hän oli viisaudellaan ärsyttänyt koko maailman vihollisekseen. Ollen viisaan Väinämöisen jälkeläinen hän oli oikeastaan jo syntyessään täysiviisas ja taitava mestari. Jo parivuotiaaksi vartuttuaan hän lausui arvelujaan kaikesta, neuvoi ja antoi ohjeita kaikille. Monet vanhemmat mestarit siitä tietysti ajan pitkään loukkaantuivat, sanoivat Nyken pistävän nenänsä kaikkeen, kuten jo ukko Kuittinenkin sillä "sorkkimisella" myönsi. Erityisemmin oli häneen vihastunut ja loukkautunut kylän ikämestari ja saarnamies Syyrakki Kopsa, jota kansan kesken nimitettiin ammattiensa mukaan milloin Saarna-Kopsaksi, milloin Pytty-Syyrakiksi.
Hän oli ahkera kyläsaarnaaja ja taitava mestari mitä kylätaitoon tulee: naperteli väliaikoinaan jos mitä, eukoille maitopyttyjä ja muuta, nikkaroi suurempiakin, oli pyörämestari, oli vuosikausia sommitellut ikiliikkujaa ja oli mestariarvostaan arka, kuten yleensä me suuret mestarit.
Ja niinpä hän oli joutunut pienen Mestari Nyken kanssa ainaiseen ilmiriitaan. Nyke kun alati ja nimenomaan muiden kuullen lausuili hänenkin töistään arvelujansa, esiintyi mestarina, niin se oli alkanut häntä lopulta harmittaa, sitten jo kiukuttaa, ja nyt hän loppujen lopuksi niistä jo usein kimpaantui hillittömänä kuin pinteestään äkkiä laukeava pytyn vanne. Ei sitä jaksanut sietää, että mokoma tenava pisti yhä vain nenänsä kaikkeen, ja ukon äkää lisäsi se, kun hän luuli Nyken tolkuttavan muilta, aikuisilta kuulemiansa. Hän rähähti aina pojalle kuten ärsytetty, ja Nyke puolestaan siitä vihasta yltyi ja ärtyi ja tolkutti uhallakin neuvojansa, ja niin he olivat alati sotajalalla.
Tämä juonen kehittelyksi. Sillä Nyken tietoisuus mestaruudestaan oli kehkeytynyt äidin ja muiden ainaisista hemmoitteluista. Siliä asiahan oli, kuten yleensä tiedetään, niin, että Nyken isä oli kuollut siinä Nyken syntymäaikoina. Hän oli ollut pyhäkoulumestari, tavallaan siis papillista säätyä. Äiti oli sen johdosta joutunut juomaan monet kahvit pappilassa. Ne hetket olivat olleet hänen elämänsä juhlahetkiä, eikä hän siis ollut koskaan poikennut pappilaan ilman nyyttiä, jossa oli kaikkinaisia maan antimia.
Ja niin oli hänen ja pappilan välille kehkeytynyt henkinen side. Äidistä oli tullut ensin tekokristitty — pappilan väen mieliksi kun piti yrittää — ja lopulta aivan oikea sanantekijä. Miehensä kuoltua hän alkoi jo pitää seurojakin, perusteli omaa uskokuntaa, ja hänen korkeimpana toivonaan oli se, että näkisi kerran poikansa Nyken saarnaavan saarnastuolissa oikeana pappina. Niin joutui Nyke äitinsä silmäteräksi. Häntä kasvatettiin kuten Herran lahjaa: hemmoiteltiin, mairiteltiin, ylistettiin viisaaksi, ennustettiin paisuvan pappi. Nyke otti vaarin, kätki sanan ja niin sai hän aikanaan täyden tiedon siitä, että hän on mestari ja viisas mies, ja hänestä tuli jo noin kolmevuotiaana talon kaikkivaltias, oikea mahtimies. Hän, kuten jo sanottu, osasi kaikki, tiesi neuvoa ja opettaa jokaista. Mestari Nykeksi häntä, kuten jo mainittu, yleensä sanottiinkin, yhdet mielitellen, toiset äkeissään tai pilkalla, toiset hemmoitellakseen poikaa ja ollakseen äidille mieliksi, ja kun akat, varsinkin äidin uskonsisaret, etenkin Pitkä-Liisa ja talon vanha palvelijatar, Nykeen kokonaan kiintynyt Justiitta, aina ja aina äidin mieliksi ja poikaa mairitellakseen kuiskuttivat poikaselle sitä samaa: että Nyke on viisas poika ja että hänestä tulee pappi, niin juurtui se itsetietoisuus pikku mieheen päivä päivältä yhä vain syvemmälle.
"Se poika se lähtee kerran… Lä-ähtee se Nyke-poika… Läh-tee!" kuiskutteli Pitkä-Liisa, tarkoittaen että Nyke lähtee kerran maailmalle saarnaamaan evankeliumia ja viisautta kuten apostoli. Hän haikaili maireaa:
"Lähtee, lähtee, lähtee!… Lähtee se, lähtee!"
"No jopahan ei! Lähtee se ja viisaat sanat maailmalle paukaa… Läh-tee!" yhtyi mairitteluun Justiitta, ja molemmat eukot olivat aina silloin kuin kaksi munalle kaakattavaa kanaa. Ei siis ihme, että Nyke oli jo hiljaisuudessa hautonut asiaa, valmistautunut lähtemään saarnamatkalle, paukaamaan ne viisauden suuret sanat ja opetukset maalimalle.