Ja niin oli taas asiasta paljon uutta puhetta kylällä. Tämän vaikenemisen vuoksi puhuttiin siis nyt Pytty-Syyrakista enemmän kuin koskaan ennen. Hänestä puhuivat kaikki muut paitsi Nyke, joka vaikenemisellansa kuoppaa kaivaessaan tuli nostaneeksi ukkoa kuusen latvaan näkyville. Mutta hän vaikeni, vaikeni toivorikkaana ja uhallakin, ja Lötjönen sanoi, että Nyke nyt tappaa tyhjällä.
Mutta kaikesta huolimatta Pytty-Syyrakki eli, sillä: "Huonossa mestarissa ja laihassa kissassa on henki sitkeässä… Yhtä sitkeässä kuin tärkeätoimisessa laihan kissan kukistajassa tappamishalu" — puheli siitä asiasta renkimies Lötjöuen taas sitä varsinaista eli renkimiesviisauttansa, enkä minä tiedä, olisiko edullisempaa se sovelluttaa vaiko olla sovelluttamatta meihin hyviin mestareihin ja meidän sitkeäaatteisiin kissankukistajiimme.
Mutta muuttunut hän, Pytty-Syyrakki, tosin hieman oli, jopa paljonkin muuttunut pastorin puheiden ja arvoasemansa takia. Ei hän nyt enää puhunut pojintimallensa erin sen mestariarvoa alentavia, vaan puheli:
"Minä olen Herran avulla oppinut säästämään sanojani lähimmäisen suhteen", ja lisäili:
"Sillä miehelle on pahinta pippuria oikea tieto itsestänsä."
Säälistä pojintimaansa kohtaan hän siis siitä nyt vaikeni, sitä hän tarkoitti. Samoin hän oli, ja taaskin suureksi osaksi pastorin puheiden johdosta, hieman muuttanut mieltänsä uskonopissakin ja kaikessa, sillä hän koki olla pastorille mieliksi jo pelkästä kiitollisuudesta. Nyt hän jo osaksi saarnaili, varovasti tosin ja itse asiassa pojintimaansa altajauhaaksensa, teon todistusta vastaan. Tänäänkin oli seurat, ja hän saarnasi, puhui:
"Sillä tosin teon todistus on aina oikea, mutta se voi myös olla meille vaarallinen vierasmies, sillä se voi todistaa sekä vastaan että myötä." Se oli hyvin vakava saarna. Harvoin oli Syyrakki niin syvällisen vakaalla äänellä saarnannut. Hän puhui hengen uudistuksesta ja jatkoi:
"Sillä me puhumme omaamme, mutta teon todistus profeteeraa itsensä kautta ja todistaa ainoastaan sen, että meillä ihmisillä on suu viisaampi kuin käsi ja pää. Niin että huokiampi on olla profeetta sanoissa kuin teoissa." Ja niin pitkälti, hartaasti ja vakaasti. Eivät ne kuulijat tosin tienneet mitä hän sillä tarkoitti. Mestari Nykenkö teon todistusta vaiko omaansa tai sitten kaikkia yleensä, tai ei mitään erityistä. Mutta he altistuivat sillekin saarnalle ja heillä oli rauhaisa ja hyvä olo, ja renki Lötjönen arveli, että se saarna teon todistuksesta soveltui Syyrakin ikiliikkujaankin, ja sanoi:
"Viisauden, ollakseen oikeaa viisautta, pitää varoa, ettei joutuisi teolla todistamaan." Ei hän sillä kyllä ketään varoittanut eikä sitä erin tosissaan puhunut, mutta sanoi vain muutoin, käyttääksensä taaskin sitä varsinaista eli renkimiehen viisautta.
Mutta mestarin henki ei ollut onneksi lakannut kummastakaan, ei Nykestä eikä Syyrakista. Aina vain pihisi pientä kinaa, kun Nyke lausuili arvelujansa, mutta se meni jo elämän särpimenä.