Tyytyväisenä, voitonvarmana oikoi hän pieksujensa varsia, nosti oikean jalan vasemman polvelle ja alkoi sitä heilutella, virkkaen jo jonkun sanan poislähdöstäkin. Se pani Pekka Puavalin kiirehtimään. Hän muisti nyt vielä lisäksi, että hänen tammansa oli aitimus ja alkoi hiljakseen hiivittää asiaa kauppaa kohti. Viänäsen Jussi puuhaili jo välimiehenä, suostutteli Ierikkää ja kehui vuoroon toisen, vuoroon toisen tammaa, mutta ynseänä torjui Ierikkä vielä nekin yritykset.
Vihdoinkin huomasi hän ajan tulleen taipua. Piippuansa kopistellen myönnytteli hän:
"No jos nyt niin suorastaan kiusoomaan rupiit, niin voihaan tuota nyt sen verran, jotta käy ulukona sitä siun tammoo silimätä sukasemassa."
Niin alkoi asia sujua. Miehissä lähtivät he nyt kartanolle tarkastamaan hevosia. Himmeästi lienee Pekka Puavalj muistanut nuoranhakemisasiansa ja hiehon, mutta hänen mielessään väikkyi samalla joku sen tapainen epämääräinen ajatus, että eipähän tuo muutama minuutti muuta asiaa sinne, ei tänne, eikä tapa hiehoa kaivoon.
Kun he tulivat ulos, oli purku pahimmillansa. Ilma oli sakea lumesta, tuuli ulvoi, ränstyneet ovet paukkuivat sen käsissä ja väkkärä pyöri vinkuen ja huristen. Ei siis ihme, että Viänänen semmoiseen luojan ilmaan tultuansa ensi sanoiksensa vahvisti:
"No, kylläpä on toillaa ilima! Ei oo kumma, jos moisessa möryssä ei kuulu hevosen tirjkellonkaan kilikatusta!"
Hevospahaset seisoivat aivan käppyrässä, vilusta väristen, ja se seikka vaikutti, että Ierikän tammakaan ei ollut niin ärhäkkä iukumaan ja häntäänsä vihaisesti viukauttelemaan. Tuskinpa se olisi voinutkaan sitä tehdä nyt, kun vilu kangisti lihaksia.
Mutta jos se olisi sittekin iuaissut ja pilannut asian! Hyvä oli pitää varansa. Ierikän hevosvaihtajaluonto oli oitis kunnossa. Ajaakseen tammaansa kauhua, alkoi hän kavalasti, sitä muka kehuessaan, taputella, lyödä mojautti nyrkillä lautasille ja ärjäsi samalla, muka kehusanana:
"So, tamma!"
Tamma aivan hätkähti, pelästyi. Kun nyt siis Pekka Puavalj lähestyi ja nosti sen häntää, ei se tohtinut iuaista, ei viuhauttaa. Ierikkä toisti vielä äskeisen temppunsa kuin ohimennen, touhutessansa, ja niin sai Pekka Puavalj katsoa hännän alle rauhassa ja tekikin sen perusteellisesti. Hän ei tosin siitä mitään ymmärtänyt, mutta tiesi sen kuuluvan asiaan, oli nähnyt aina hevoskaupoissa niin tehtävän ja tahtoi vaistomaisesti esiytyä asiantuntijana. "Silloinpahan ei Ierikkäkään yritäkään pettee", niin kuvastui himmeä ajatus hänen aivoissansa. Hevoskauppa alkoi vetää hänen herkkää mieltänsä kuten leikki vetää lapsen mieltä. Hän joutui kaupan pyörteeseen aivan tajuamattansa.