Ja sitte, — sitte hän muisti kuin ulkoa muut hevosvaihtajien tavat. Ymmärtävän silmäyksen loi hän hevoseen, kun kahlasi sen sivuitse lumessa häntäpuolelta pääpuolelle, avasi suun ja tutki hampaista ikää, vaikka hän ei sitäkään oikeastaan osannut. Mutta se kuului asiaan, ja viisaan näköisenä ilmoitti hän tarkastuksensa tuloksen, kuin itseksensä puhellen:
"Oohan siinä jo ikee … hyvä tov kolomattakymmentä vuotta."
"Kolomattakymmentäkö!" oli Ierikkä kauhistuvinansa ja huudahteli:
"Se nyt on helevetin pitkä vale, jotta kolomattakymmentä vuotta."
Nyt hän jo löi tammaansa lautaselle tosi innostuneena ja vannoi
Viänäsen puoleen kääntyen kovaäänisesti:
"Se on niin pitkä vale kuin tästä helevettiin tuonne Muaningan kirkolle, jotta tällä oisj kolomattakymmentä!"
Mutta rauhallisena kopeloi Pekka Puavalj vuohisista patteja ja toisteli kuin itseksensä puhuen, olematta Ierikkää kuulevinansakaan:
"Kolomatta … kolomattakymmentä sillä vasta on…"
Se jo nosti Ierikän luontoa. Innokkaana vannoi hän:
"Sillä tammalla jos on mikä ylj kymmenen vuuven, niin sen suap jo ilimaiseks ottoo kuka vuan ilikijää."