Se häntä eniten masensi ja sai epätoivoiseksi. Mutta puoliyön aikaan selkeni hän niin paljo, että siitä vihollisten ja vainoojien suuresta joukosta karisi pois muu maailma ja jälelle jäi Luikurisen akka ja Pirhonen. Niille hän vannoi kostoa ja niitä soimasi. Kun aamu läheni, karisi Luikurisen eukko pois ja syylliseksi jäi yksin Pirhonen.
Rehellisesti vihasi hän nyt Pirhosta. Hautoessaan taas Pirhosen levittämää juttua hän julmistui ja vannoi: "Mutta siitä pitää tulla oikeusjuttu ja käräjä! Moseksen lain mukaan on hänet tuomittava siitä että sanoi väärän todistuksen lähimäistänsä vastaan." Hän aivan hihkasi, vannoen:
"Minä käräjöin niin kauvan ja niin julmasti, että koko Pirttipohjan maan pitää mennä käräjäkuluista huutokaupalla myötäväksi!"
Oli jo aika päivä, kun hän seuraavana aamuna nousi saunastansa liikkeelle. Hetken taivasteltuansa ryhtyi hän hakkaamaan havuja lehmän alusiksi. Silloin saapuukin lautamies Juntunen, ja alkaa asiansa:
"Huonoksi näkyy menevän tämä sinunkin mökkisi… Ja huonopa se on
Pirhosenkin mökki… huono on ja rähjäinen… Mutta siinäpä tuo
Pirhonen vaan elää kituuttaa ja ahertaa ja leivissä pysyykin."
Jumppanen puri hammasta. Toinen jatkoi:
"Ja nyt vielä miesparka saa manuun Ökö-Antilta akan kunnian loukkauksesta."
"Ähäh!" pääsi Jumppaselta ilo. Juntunen jatkoi: "Manuun saa Pirhonen Ököltä, manuun… Olen tässä juuri sitä viemässä… Kuuluuko sitä muuten mitä!"
"Ei tuota!… Vai saa Pirhonen toki manuun!" riemastui taas Jumppanen, ja päivä tuntui aivan kirkastuvan. Juntunen jatkoi puhettansa ja Jumppasen mieli keventyi.
Mutta Pirhosta haastamaan lähtiessänsä lisäsikin Juntunen: