Mikko Pirhonen oli unohtanut huttukattilansa. Sakot ja rangaistukset pyörivät päässä.
Hänkin alkoi ajatella mistä kaikki oli johtunut ja saanut alkunsa.
Jumppasen hän nytkin huomasi syylliseksi.
Mutta Jumppasen hän oli haastattanut käräjiin, eikä sille sen enempää voinut.
Hän ehti ajatuksissansa Ökö-Antin haasteeseen. Hän suuttui Ökölle, mietti millä maksaa, ja se olikin helppo löytää: Pirttipohjan nimismies Mölsä oli vuosikaudet vainunnut Ökön ja Punkki-Matin viinakeittimöä ja kauppaa, mutta kun koko Pirttipohja oli niitä suojellut, ei hän ollut onnistunut saamaan niitä ansaan.
Nyt Pirhonen päätti lähteä ilmottamaan Mölsälle Ökö-Antin viinapolttimon paikan ja tekikin sen heti.
Samana päivänä toimittikin Mölsä tarkastuksen Itkukalliolla. Mutta Ökö-Antti oli pitänyt jo varansa; oli kätkenyt valmiin viinan puolikossa saman paaden alle, jonka alta oli kertonut nähneensä pirun nousevan, ja sitä paatta ei kukaan älynnyt, eikä olisi uskaltanutkaan kohottaa. Ainoastaan tyhjän rankkikorvon ja tulisijan löysi Mölsä ja niiden perusteella pani hän Ökö-Antin ja Punkki-Matin syytteeseen viinan poltosta.
* * * * *
Joonas mustalaisen varsinainen tehtävä Pirttipohjan elämässä oli paitsi hevosvarkautta myös vääränvalan teko. Häntä pidettiinkin erittäin taitavana tässä ammatissansa.
Kun nyt Pirhonen palasi nimismies Mölsän luota, sattui hän tiellä yhteen tämän joukkueen kanssa. Ja kun Mölsäkin, jolle hän oli asiasta puhunut, oli sanonut tarvittavan todistajia, jos mieli päästä sakoista, lyöttäytyi hän kohta yhteen joukkoon ja tarjosi Joonakselle tupakkaa, ihan pyytämättä. Lopputaipaleella hän vielä autteli Joonaksen akkaakin, ottaen sen julman suuren vaatenyytin selkäänsä, niin että akka sai rauhassa taluttaa porsastaan.
Niin saapuivat he Mikon mökille, johon joukko yöpyi. Pirhonen tarttui heti asiaan, kehui: