Nyt alkoi Pirttipohjassa kehkeytyä riita riidasta, asia asiasta, ja kohta oli koko väestö noussut itseänsä vastaan. Asiat kehittyivät aivan luonnollisesti.
Oli jo tullut talvi. Eräänä päivänä huuhtoi Suso pyykkiä avannolla, kun Pirhosen Liisan oli tultava samalle asialle. Äänettöminä, vihaisina huuhtoivat alussa, huljuttivat paitojansa avannossa, että vesi vaahtosi. Mutta pian teki Liisa viittauksen kuudenteen käskyyn ja Suso Luikurisen akkaan.
Siitä pienestä alusta nousi riita ja vähitellen tappelu, ja lopulta vaimot syytivät kipoillansa avannosta toistensa päälle vettä, minkä kerkesivät.
Ja sitä olisi kestänyt ties herra miten kauvan. Mutta silloin sattui paikalle tulemaan Rönty-Kaisa joukkoinensa, piippu suussa ja vetäen kahta nuorinta lastansa kelkassa. Hän pysähtyi asettamaan tappelua, mutta vaimot eivät olleet tietävinänsäkään, vieläpä yltyivät ja hyökkäsivät itse Kaisan kimppuun, ja nyt syntyi yleinen tappelu. Kaisan nuorimmat lapset parkuivat pelosta, mutta vanhimmat luonnollisesti toimivat äitinsä apuna, mättäen vettä Suson ja Liisan selkään ja silmille. Tappelun ylimmillään ollessa ajoi paikalle Pirttipohjan rytkyläinen Heikki Nissinen eli Pata-Heikki. Hän ajaa körötteli seisten ränstyneen reslansa sevällä. Oitis sekaantui hän asiaan sanoilla:
"Prtuu!… Tappelevatko ne nämä akat?"
Hän pani nyt tupakan ja katseli rauhallisesti meteliä. Kun se alkoi hiljetä, ryhtyi hän sovittelemaan kysyen:
"Eikö se vaikka tämä Jumppasen akka osta näitä saviastioita?"
Vastausta ei tullut. Rytkyläinen hieroi kauppaa edelleen, kehuen:
"Nyt olisikin ihan vereksiä kissan kuppeja ja vellivateja."
Kun riita ei hellittynyt, laskeutui Nissinen reslansa sevältä jäälle, otti läjästä Suson märän paidan, levitti sen koholla pitäen ja neuvoi: