Seuraavana päivänä oli Jumppanen noussut haudastansa ja taivasteli aitan takana. Tupaan hän ei enää mennyt muuta kuin välttämättömälle asialle. Alussa hän kuuli Suson läävässä riitelevän lehmälle siitä kun se ei poiji jo ennen joulua. Sitten meni Suso tupaan ja alkoi riidellä lapsille. Jumppanen kuuli selvästi hänen toransa.
Hän huomasi olevansa ypöyksin kaikkien sortamana.
Mustalaisen hän oli toki pakottanut häntä siunaamaan, kulkemalla hänen porraspuunsa yli.
Silloin pisti hänen päähänsä sama ajatus kuin Pirhosenkin. Hän arveli että:
Jos tässä rupeaa tiukka tulemaan, niin vaikkapa tuota Joonasta kärttäisi vähän kurillansa puhumaan oikeudessa sinne päin… Ei tämä mustalaisen sielu siitä sen mustemmaksi tule!
Mutta kun hän vielä viipyi aitan takana, kulki Joonas-mustalaisen joukkue ohi aitoviertä myöten. Joonas huomasi Jumppasen, ja nyt oli hänen vuoronsa. Hän vannoi:
"Hei Jumppanen! Nyt on kanki minun kädessä, ja oksaista porraspuuta myöten on sinun kulettava, kun Joonas vannoo valan Pirhosen puolesta!"
Jumppanen älysi jo asian. Alkoi eloinen riita, joka selvitti koko asian, ja kiroillen ja uhaten poistui mustalaismatkue.
Mutta huomenna Jumppanen oli löytävinänsä pelastuksen. Pirttipohjan kuoharia Hilppaa oli usein käytetty epäilyttävissä toimissa kuten Joonas-mustalaistakin. Nyt kerrottiin sen olevan Pinnasen porsaiden kimpussa. Hän lähti heti Hilpan puheille ja sai sen taivutetuksi miettimään asiaa, kun hän lupasi sen päästää tulevan keväisten porsaittensa joukkoon, sekä lisäksi antaa puolen tervatynnörin hinnan.