Mutta kohdalle päästessä nykäsikin Pirhonen ruunaa tiepuoleen, niin että Hilppa oli jäädä jalkoihin. Tämä sieppasi salvuremelit olaltansa, ennätti niillä vetäistä Pirhosta korville ja sanoi:
"A tuosta mie siulle annan, kun riähkä piälle laskettelet… vielä ilkosen tahalla ajat!"
"Prtuu!" huusi Pirhonen, hyppäsi ruoska kädessä reslasta, hyökkäsi Hilpan kimppuun ja löi häntä korville. Toinen maksoi samalla mitalla, ja nyt alkoi tappelu. Kotvasen siinä toinen toistaan hutkittuansa joutuivat he varsinaiseen käsirysyyn, joten kehittyi hiljainen tappelun puhina. Kun sitä oli kylliksi kestänyt, erosivat he äänettöminä ja puistelivat lumen housuistansa. Pirhonen hyppäsi reslaansa ja ärjäsi ruunallensa, alkaen resloinensa reuhkasta mökillensä.
Paikalle laskea viiletti nyt alamäkeä myöten suksilla epäilyttävän näköinen mies. Hänkin kuului Pirttipohjan omintakeiseen elämään, sillä hän oli ammatiltansa hevosrosvo. Toisten edestä käräjissä vastaaminen ja linnassa niiden rikoksista istuminen oli hänellä ainoastaan sivutoimena.
Hän pysähtyi ja alkoi puhelun, kehuen sen lopussa vankilan ruokaa hyväksi, mutta valitti samalla:
"Ainoastaan se siisteys tahtoo siellä tappaa, kun siitä puhtaanapidosta koituu niin päättömän paljo sitä työtä."
Siksi olikin hän päättänyt luopua entisistä toimistansa ja ilmotti:
"Täällä Pirttipohjassa ei ole vielä tuota vakituista miesnoitaa ja siitä on puute, niin arvelin sitä tointa ruveta harjottamaan. Pirtua voi myydä siinä ohella ja ainahan sitä silläkin muutaman pennin tienaa. Ei nämä nykyiset hevosvarkaudetkaan ole enää kehuttavia!"
Näin oli hän selvittänyt asiansa, ja he erosivat. Hilppa lähti taivaltamaan edellensä. Mutta myöhemmin huomasi Pirhonen tehneensä tahtomattaan palveluksen Jumppaselle ärsyttämällä sen vieraan miehen. Ja hän mietti keinoa millä hänestä selviytyä.
Tilaisuus tarjoutuikin. Kohta sen jälkeen sattui näet Kososen sika sairastumaan nälkään, eikä taudin laadusta saatu selvää. Kosonen itse lähti hakemaan sille apua kylältä ja osui poikkeamaan Pirhosen mökkiin. Pirhonen itse oli juuri Hilppaa ajattelemassa ja oli sen johdosta niin synkkä, että ei huomannut kuulumisia kysyä. Siksipä täytyikin Kososen hetken istuttuansa itse alottaa: