"Eipä tässä mitä kuulukaan, paitsi että se Hilpan viime kesänä tohtoroima sika rupesi potemaan, eikä saa selvää mikä siinä on… Vinkuu vaan ja laihtuu, eikä ota parantuaksensa!" Hän niisti välillä nenänsä ja jatkoi valitusta:
"Vaikka on tuossakin ruuan antamisessa oltu niin varova, jotta ei vaan pääsisi turpoamaan!"
Pirhonen mietti asiaa. Sillä aikaa lisäsi taas Kosonen:
"Niin arvelin käyttää Pirttipohjan uutta miesnoitaa… Se on tämä Hölö-Heikki oppinut linnassa ne velhon konstit… Lemmenkin kuuluu saavan nousemaan… niin eikö tuo silloin jo sikaan tehonne!"
Sitte syntyi äänettömyys. Jo tiedusteli Pirhonen:
"Vai se se Hilppa sitä teidän sikaa käsitteli!"
"Sehän se… Hilppa… Ja syöttämään neuvoi lopuksi!"
"Vai syöttämään!… Aikoikohan tuo turvotuttaa sian mahan!" yritti
Pirhonen, kun ei kiireessä ehtinyt muuta epäluulon aihetta löytää.
"Ka mene hänet tiedä!" synkkeni Kosonen ja kotvan mentyä huomautti
Pirhonen mietteissänsä:
"Se ei tämä köyhän sian maha kestä liiallista kyllyyttä… halkeamatta tarkotan!"