"Se on liika kova tuota tapojen siisteyttä vaatimaan."
Tällä tuomarilla puolestansa oli oikeastaan vanhaa vihaa pirttipohjalaisia, varsinkin Jumppasta kohtaan. Toiset niistä olivat tehneet hänelle ainoastaan kaikenlaista pientä koiruutta eivätkä olleet viime aikoina kunnolla väistäneet tiepuoleen, kun hän vastaan ajoi, mutta Jumppasesta hän taas muisti että se oli jo poikana ollessaan keksinyt hänelle ilkeän haukkumaniinen, sittemmin käynyt hänen naurismaassaan ja erään kerran — kuten jo kerrottiin — vastaan tullessa ajanut reet yhteen, niin että hänen reestään katkesi se aisa jossa aisakello oli, ja hänen oli täytynyt ajaa loppumatka yhdellä aisalla, jolloin Pirttipohjan väki oli alkanut hänelle nauraa. Ei ihme, jos hän nyt tutki asiaa aivan perin pohjin ja tunnollisesti, että vaan ei syyllinen jäisi rankaisematta.
Mutta asia ei tahtonut selvitä. Viisi päivää oli sitä jo ahkerasti tutkittu, mutta mitä enemmän siihen oikeus syventyi, sitä sotkuisemmaksi se kävi. Vierasmiehet, varsinkin mustalainen, olivat hyvin salaperäisiä. Luikurinen olikin jo vihotellut:
"Kunhan olisi antaa ryypyt vieraillemiehille valan asemasta, niin näkisihän eikö totuus tulisi ilmi!"
Jumppanenkin oli sen kuullut ja käskenyt Juntusen pitää silmällä, että
Luikurinen ei vaan saisi tehdä sitä jutkua. Hänkin näet myönsi
Juntuselle:
"Siinä on niin paljon totta, jotta kyllä Luikurisen on itsensä pitänyt ottaa ryypyt, kun se osaa niin paljasta totuutta puhua."
Mutta Pirttipohjan tuomarin oikeudentunto oli tietysti tämmöisessä asiassa kipeä, varsinkin kun siinä oli tikkuna kokonainen reen aisa. Kun nyt oikeus ei näyttänyt muuten ilmi tulevan, ehdotti hän lautamiehille, että tutkittaisi asia yhdessä rysyssä, koska kaikki näytti olevan yhteen kietoutunutta, ja tuomittaisi summamutikassa koko roikka, vaikka se ei ollutkaan oikea lain määräämä järjestys. Alussa vastusteli lautakunta, mutta suostui lopulta.
Alkoi siis uusi joukkotutkinto. Kaikki, sekä syytetyt, että syyttäjät, oli kutsuttu sisään, ja tavallista hartaammin hikoili tuomari. Ei koskaan ennen ollut hän halunnut pirttipohjalaisiansa rangaista ja ojentaa niin perinpohjaisen ankaralla isän kädellä kuin nyt.
* * * * *
Koko käräjäkunta odotti. Oikeustuvassa oli hiljaista. Alkoi istunto.
Ensiksi tarrautui tuomari tietysti Jumppaseen, kysyen: