"Senkö juuttaan kipa sillä on sen karhun kanssa nytkin syksyllä, vaikka lehmät ovat läävässä ja karhu itse pesässään. Tervastyöt pitäisi tässä hylätä ja lähteä karhun hännässä juoksemaan! Ilmankos se Pirhosenkin mökissä se köyhyys ja risaiset vaatteet kukoistavat, kun mies ei muuta tekisi kuin lentäisi karhujen saparossa!"
Mutta hän ei saanut rauhassa loppuun asti suuttua, sillä tiellä sattui muuta ajateltavaa, joka sotki ajatukset. Kun hän näet tuli Karjakujaisnurmen veräjälle, oli se auki, ja hän yritti sitä tuketa. Mutta sitä tehdessä muisti hän että nyt on jo syksy, elävät ovat läävässä ja nurmet paljaat, joten ei ole väliä onko veräjä kiinni tai auki. Hän keskeytti työnsä, purki veräjästä jo siihen panemansa aidakset pois ja lähti jatkamaan matkaansa, kiersi Tervalammin ja lähestyi jo Harjun petäjikköä. Siinä hän oli taas alkanut muistella äskeistä solvausta, kun taaskin sattui asia, joka sotki: Tervalampiin laskeva suo-oja oli näet tulvillansa ja porraspuun oli vesi vienyt. Ylimenopaikalle tultuansa laski Jumppanen, olisiko hakata petäjä porraspuuksi, vai pääsisikö sen yli kaalaamalla, niin että ei menisi vesi varren suusta sisään, mutta ei päässyt varmuuteen, kummin tehdä. Kun ei asia muuten selvinnyt, teki hän äkkipäätöksen:
"Yleensäkään sitä ei saa selvää, onko missään asiassa pohjaa, jos ei sitä koeta!" Ja hän päätti koettaa.
Verkalleen, mutta varmasti laskeutui hän ojaan. Mutta tuskin oli hän veteen laskeutunut, kun jo varmistui:
"Jo tuosta pahuuksesta on vesi vienyt koko pohjan… Vyötäistä myöten näet on juuttaassa vettä!"
Hän kaaloi yli, istahti kivelle, riisui otrakkaat jalastansa ja valoi niistä veden pois, sekä päätti:
"Kyllä se täytyy tuo petäjä kaataa porraspuuksi! Ei siinä lempokaan enää avita!"
Niin hän tekikin: kaaloi ojan toiselle puolelle takaisin, kaatoi petäjän ja kulki nyt kuivaa siltaa myöten puron yli, istahti tupakoimaan ja tuli siinä miettineeksi vesien yleistä syvyyttä. Hän järkeili:
"Onkohan ihan pohjattomia ja perättömiä jokia ja järviä, niinkuin asioiden esikuvana puhua?" Ensin hän sitä vähä epäili, mutta sitten mietti hän Jänisjärven syvyyttä. Siinäkin sanottiin olevan pohjattomia paikkoja. Silloin alkoi hän uskoa, että on niitä pohjattomiakin vesiä, ja päätteli hän:
"Ei suinkaan se syvyyskään voi kesken loppua", ja muistettuaan, että suuremmat kalat elävät syvien vesien pohjalla, järkeili hän: