"Mutta mitenhän suuria niissä pohjattomissa vesissä ovat ne pohjimaiset kalat?"
Ei hän jaksanut päästä aivan tarkoista mitoista selville, mutta päätteli toki:
"Kyliä niiden täytyy olla saakelin suuria… Haukiakin täytyy olla ihan pitkän tukkipölkyn pituisia! Semmoinen hauki se kun rysässäkin jutkottaisi, niin paksusta nuorasta sen rysän pitäisi olla tehty, jos mieli kestää! Ja sen kun milloin sattuisi pohjakoukulla saamaan, niin olisi siinä miehelle veneesen nyhtämistä!"
Saalis huvitti häntä. Hän jatkoi: "Jos sattuisi talossa emäntä kuolemaan ja leski veisi lehmän asemesta semmoisen hauvin papille, niin tyytyisiköhän tämä meidän pitäjän pappi semmoiseen vaihtokauppaan?… Kyllä se juutas tyytyisi, vaikka on ahne! Kun vetäisi semmoisen hauvin ihan takareen kanssa sinne papin pytingin eteen ja se kun siinä reessä jötköttäisi kuin paras hirsi, niin tupakat se pappi vielä antaisi harjakkaisiksi."
Niin pääsi hän selville siitä asiasta, ihastui ojan syvyyteen, jossa sikiää moisia kalajätkiä, ja järkeili:
"Niin se on tuokin tämän ihmisen ajatuksen ja älyn syvyys kuin pohjattomat vedet ja virrat!"
Kun se asia näin oli selvinnyt, lähti hän rauhallisena jatkamaan matkaansa. Koko karhuntappoasia oli jo tyyten unehtunut.
Mutta se juohtui hänelle taas väkisinkin mieleen, kun hän saapui työmaallensa Harjun mäelle. Siellä näet oli karhu repinyt hänen lehmänsä. Paikalle saavuttuansa raapasi hän korvallistansa ja harmitteli: "Siinä se ruoja repi Punikin." Jumppasen mieleen johtuivat vakavat ajatukset. Hän alkoi miettiä Punikin elämää sen syntymästä ja nuoruudesta lähtien. Kumarassa istuen järkeili hän:
"Semmoista se oli Punikinkin vaellus: Sekin ensin syntyi, sitten oli vasikkana, sitten hiehona, kunnes tuli emälehmäksi, lypsi maitoa ja viimein joutui karhun mahaan."
Hän tuli verranneeksi sitä omaan elämäänsä: