"Mikäs sinä nyt olet?" tenäsi Pirhonen epäselvää asiaa. Toinen ilmotti:
"Minä olen nyt itse se kadotuksen pääisäntä, jolla on Pekka Seppäseltä varastetut housut jalassa!"
Pirhonen ehdotti:
"Lauletaan Jumppanen!"
He alkoivatkin hoilata.
"Syleillään!" pyysi Jumppanen, kun lauluun väsyttiin. He syleilivät, ja
Jumppanen ylpeili:
"Eikä se Susokaan saa olla enää minun akka… Minä otan uuden ja ihanan akan!… Kuule Pirhonen: Minä nain koko tämän kauniin ja ihanan Pirttipohjan."'
Niin saapuivat he kuusikon tiheimpään kohtaan. Mutta siinä väsyivät voimat, ja miehet istahtivat kuusen juurelle havuläjään. Siinä Jumppanen tunsi päätänsä painostavan ja kehui:
"Ei, Mikko Pirhonen! Jos mies kerran poikkeaa kehnon asunnolle, niin omassa lihassansa se ei sieltä pois tule… vaan uusi Jumppanen siitä maailmaan syntyy."
Mutta nyt jo loppui puhelahjakin ja miehet nukahtivat havuläjälle.