Yö oli jo yli puolen, kun molemmat miehet lähtivät vaivoin kompuroimaan kotia kohti. Olivat jo taivaltaneet Tahvo Holopaisen kasken ohi ja saapuivat Immosen kuusikkoon. Kaunis kuun kiekura paistoi kuusen oksien lomitse ja näytti heille hymyilevän. Jumppanen huomasi sen ja kehotti Pirhosta:
"Mikko! Kuletaan kaulatusten, niin se ei ilku!"
Ei Pirhonen tajunnut minkä ilkkumisesta Jumppanen puhui, mutta suostui, ja kaulatusten vaelsivat he nyt polkuansa.
Mutta Jumppasta ärsytti kuun nauru. Hän pysähtyi, otti palikan, viskasi sillä kuuta ja ärjäsi:
"Häh! Elä yhtään irvistele!"
Taas vaelsivat he, kunnes Pirhonen kysyi:
"Olli! Oletko sinä se entinen Olli Jumppanen?"
"En! Entäs oletkos sinä se Mikko Pirhonen, jolla on Liisa-niminen akka?"
"Liisako?… Onko minulla Liisa akkana?" äkäili Pirhonen, mutta
Jumppanen rauhotteli selityksellä:
"Kuule Pirhonen! Elä sure, vaikka sinä olet naimisissa!… Eläkä sinäkään luule että minä olen enää se Jumppasen Olli, vaikka minulla on Suso akkana… Eheh! Minussa ei ole enää entistä Jumppasta muuta kuin nämä housut ja se Suso."