Mutta ne eivät hellitä. Nyt on hän jo nyletty. Veresliha on joka paikassa ja häntä hävettää mennä kotiin. Kun hän siinä töllistelee, vievät miehet hänet kallion reunalle ja potkasevat siitä alas. Hän lähtee kömpimään kotiinsa ja on tullut närepölkyn luo, kun muistaa Pirhosen kertoneen, että hän on nauriskuopassa karhua piilossa. Hän kuopalle ja rukoilee Pirhosta:
"Anna hyvä Pirhonen takki, jotta ilkeää mennä kotiin!"
Mutta Pirhonen tökkääkin häntä heinähangolla leukaan, niin että kolme hammasta katkeaa ja ikenistä vuotaa veri. Pelokkaana luikkii hän nyt mökillensä, piilotellen nurkkien takana, että ei kukaan näkisi hänen tilaansa. Mutta silloin näkeekin hän, miten Ökö-Antti ja Punkki-Matti keskustelevat, mille karvarille viedä hänen nahkansa parkittavaksi. Joukkoon saapuu Pirttipohjan tuomari ja tuomitsee:
"Koska Jumppanen on katkaissut minun rekeni aisan, niin nahka vietäköön
Luikuriselle!"
Nyt hän raivostuu ja vannoo:
"Ei vaan Luikuriselle vaikka hitto olisi! Ennen sitte Koljoselle, sillä se on toki oman kylän alkuperäistä väkeä!"
Ja vaikka hän onkin vereslihalla, ryntää hän pelastamaan nahkaansa Luikurisen parkkitiinuun joutumasta. Syntyy ensin riita ja lopuksi tappelu, sillä miehet eivät hellitä. Hän ottelee henkensä takaa, mutta kolmea miestä vastaan hän ei jaksa puoliansa pitää, ja ne viskaavat hänetkin Luikurisen parkkitiinuun.
Tiinuun pudotessansa hän kirosi täyttä voimaa, herätti sillä Pirhosen ja heräsi itse.
* * * * *
Nopeasti vääntäytyivät miehet istuallensa ja haparoivat lakit päähänsä. Päätä pakotti ja kummallekin selkeni asema, mutta eivät ilenneet siitä mitään hisahtaa. Vasta kun olivat panneet tupakan, pään selvitykseksi, murahti Pirhonen kuusta silmäillen: