* * * * *
Äänettöminä taivalsivat he nyt polkua myöten. Kumpikin laski ja suututteli yöllistä kauppaa. Itse karhun nahkojen menetys ei vielä niin harmittanut kuin se, että piti ne omilla varoilla parkituttaa. Kummassakaan mökissä ei näet ollut rahoja. Mutta ei vaan kumpikaan asiasta hisahtanutkaan.
Siinä astuessa tuli nyt kumpikin itseksensä laskeneeksi, paljonkohan menee parkitsemispalkkaa. Vertailivat karhun nahkan kokoa lehmän nahkaan, mutta eivät päässeet varmuuteen, kun eivät tienneet vaikuttaako ehkä nahkan laatu ja paksuus sen parkitsemishintaan.
Niin saapuivat he siihen närepölkylle, istahtivat ääneti ja miettivät.
Viimein arveli Pirhonen:
"Ei suinkaan se karhun nahkan piskuutus ole sen kalliimpi kuin muunkaan ison härän nahkan!"
Nyt jo oli Jumppanen saada selvän. Hän ilmottaa mörisi:
"Kuusi markkaa se Koljonen oli ottanut siitä Jääskeläisen ison härän nahkasta!"
Pirhonen vähän hätkähti kuullessansa Koljosen nimen. Hän muisti miten sen akka oli häntä solvannut. Ja Koljonen itse oli ilennyt vaatia 50 penniä kakarapytystä. Lisäksi tuli uni: Hän muisti pudonneensa Koljosen kakarapyttyyn. Vaikka he olivat siihen asti olleet hyvät ystävät, ei hän nyt olisi antanut sille nahkojansa parkittaviksi, vaikka hän olisi ilmaiseksi parkinnut. Jumppanen hautoi omaa untansa ja mietti, mitä ihmettä se merkitsee. Jo vilahti ajatuksissa Luikurisen parkkitiinu.
Aikansa siinä istuttuansa nostivat he näreen puoliskot pääpuiden päälle, koholle maasta kuivamaan, ja lähtivät.
Ja nyt kaiveli Pirhosta koko Koljonen. Hän muisti myöskin, että Jumppasella on ijankaikkista vihaa Luikurista kohtaan, eikä muita karvareita Pirttipohjassa ollut. Hän mietti, millä lemmon jutkulla sen tuon Jumppasen pötkylän saisi taipumaan Luikuriseen.