"Ja se on se Koljonen muutenkin semmoinen hyvin koirasa mies… Sen metkujahan se oli sekin Simosen ja Ratisen käräjöiminen… Se levitti syyttömästi jutun jotta Simonen on elänyt Ratisen akan kanssa, ja siitä se alkoi…"
Jumppasta se ärsytti. Hän polki kiivaasti eteenpäin päästäksensä eroon koko Pirhosesta. Mutta tämä vaan jatkoi:
"Ja tämä Luikurinen on muutenkin siistimpi mies jo varallisuutensakin puolesta ja enemmän herrasväkeä kuin näitä tavallisia tuhmempia pirttipohjalaisia!"
Se kuohautti Jumppasta.
Oli tultu veräjälle ja sen yli noustessa polkasi Jumppanen jo porraspuun poikki, että rusahti.
Mutta ei Pirhonenkaan hellittänyt selitystänsä. Ketterästi kiepsahti veräjän yli ja taas puolusteli Luikurista, sanoen viekkaasti:
"Eikä sen akkakaan ole pahinsuisia, eikä kiehu keuhkona toisten soppakattiloissa, niin kuin tämä Koljosen akka sinustakin juoruaa."
Viimein hän jo vaikeni, ja he kulkivat tovin ääneti. Viimein pysähtyi
Jumppanen rutosti Pirhosen eteen ja sanoi:
"Kuule Pirhonen! Minä en pääse varsinaisen suuttumisen alkuun, mutta kun minä siihen pääsen, niin minä olen julma mies enkä lepy maailman lopussakaan!"
Kiivaasti pyörähti hän taas jatkamaan matkaansa. Vähän matkan päässä osui tien varrella olemaan Jääskeläisen tyhjä tervakorvo. Hän löi sen kirveshamaralla laudoiksi. Vihdoin tiehaaraan tultuansa erosivat he toisiinsa katsomatta ja Jumppanen oli jo aika taipaleen vaeltanut omaa kotitietänsä, kun hän pysähtyi ja huusi: