"Kuule Pirhonen! Sen minä vaan sanon, että Luikuriselle niitä nahkoja ei viedä!"
Mutta Pirhosenkin sisu oli täysi. Hän uhitteli:
"Mutta ei niistä vaan Koljosenkaan pidä hyötyä saada!"
"Nähdäänhän!" ärjäsi julmistunut Jumppanen ja toinen tiuskasi yhtä kovasti:
"No vaikka sata kertaa nähtäisi, niin Pirhosen vasikka ei ammu Koljosen navetassa, ei vaikka naukuisi!"
"Paholaisen vietävä!" huusi sydämmistynyt Jumppanen. Pirhonen siihen ärjäsi:
"Senkin täyteisen näppylänenä!"
"Hä-häh!" karjasi nyt jo Jumppanen täyttä voimaa ja lähti synkkänä painautumaan mökillensä.
VII
Myrtyneenä saapui Jumppanen kotiinsa, jossa vaimo oli häntä huolehtien odottanut. Ääneti viskasi hän kirveensä penkin alle, istahti kyynäspäihinsä nojaamaan ja murjotteli. Vaimo ehätti ruokaa laittamaan ja riemuitsi: