Talon väki ei näyttänyt olevan tietävinänsäkään koko tulijasta. Tämä jatkoi:
—Kun rupeaa jurnuttamaan ja jurnuttamaan pitkin pituisia päiviä siitä siirapin ostosta ja jauhaa jauhamasta päästyänsäkin, jotta: 'mitä varten sinä sen lähetit…? Mitä varten sinä sen pojan lähetit…?' Ja minä kysyn, jotta siirapittakos minun pitäisi tässä osata elää ja vielä suutkainen joukkoa särpimissä ja sopissa pitää, niin tämä hyväkäs alkaa silloin jauhaa toisella kivellä. Hän muutti äänensä matkivaksi.— Siirapissakos sinun pitäisi uida…? Siirapissakos sinun pitäisi aina rypeä…? Eikö sinulle enää muu vesi kelpaisikaan?
Hän teki suuttuneen liikkeen, korotti äänensä halveksivaksi ja jatkoi:
—Ja tuolla tavalla sitten jurnuttaa pitkin päiviä miehinen mies, niin minä sanoin lopulta, jotta: Kuule sinä Urho Ernesti! Jos sinä et heitä sitä jurnutusta ja ole kuin oikea mies, niin minä tästä lähden yhtenä kauniina päivänä, jotta pyörähtää…! Mutta heittääkös tämä hyväkäs! Samaa vain jauhaa ja hioo, jotta koko mökissä ei ole muuta kuin se yksi marina. Niin, tämäpä vasta marmattaja on…! Ja etovertasesta, kun tästä muutamasta siirappitipasta… Mutta silloin minä jo lopultakin siunasin ja sanoin, jotta: Nyt kuule Urho Ernesti. Minä sanon vielä kerran sinulle, jotta jos vain vähääkään avaat suutasi siirapista, niin tästä pitää tulla laillinen ero ja saat ottaa tähän toisen akan.
Hän nosti nyyttinsä vihaisesti, viskaamalla penkille ja vilkastui, riidellen:
—Mutta malttoikos se hyväkäs pitää kitansa kiini! Mutta silloin minä pistin hynttyyt myttyyn ja nyt on ero siitä miehestä hamaan iankaikkiseen asti, en paremmin sano… Ja mikäpä hänestä on erotessakin nyt, kun ei ole enää sitä lapsivainajaakaan siinä toki enää yhteisenä siteenä välillä…
Hänen äänensä hiljeni hieman, kun hän muisti lastansa ja siunaili:
—Pääsi toki hän, lapsi raukka, aikanansa pois tästä kurjuudesta oikeaan kotiinsa, jossa ei ole puutosta leivästä eikä muusta siirapista.
Mutta kun hän oli nopeasti kuivannut vettyvän silmänsä, vilkastui hän uudelleen ja jatkoi riitelijän äänellä:
—Rupesi siinä sitte vielä erotessa rukoilemaan, mutta se häntä jääköön miehen rekeen, joka vielä kohta joutuu linnaan istumaan pahoista töistänsä. Saisi sitte korviansa myöten hävetä ihmisten edessä, niin jotta kiitti kauppojaan, kun pääsi aikanansa näin kunnialla eroon koko telehvoonin katkojasta ja ruhjojasta!