—En minä… Mutta vallesmanni on puhunut, kun isä oli siellä lannan ajossa, ja se oli vain rautalankaa myöten mennyt ihan joka paikkaan.
—Menikö sinnekin läävään, jossa isäsi loi lantaa? sotkeutui Otto.
—Meni… Ihan joka paikkaan, ja sitte oli vain vallesmanni sanonut, jotta halloo.
—Mitäs se on se halloo? tuli jo Otto uteliaaksi. Toinen kehasi umpimähkään:
—Se on hyvin hyvää.
—Onko niin hyvää kuin siirappi? halusi Otto tietää. Toinen vahvisti:
—On se… Ja on vielä parempaakin… Isä sanoi, jotta kun vallesmanni vain puhui siihen lankaan, niin se sanoi vallesmannille, jotta sinulle lähetetään kaupungista hatun vuoria.
—Sekö lanka se lähetti? oli Otto jo ymmällä.
—Se… Ei siinä ihmistä tarvitsekaan: siinä telehvoonissa tulee ilman ihmistä mitä vain pyytää.
Esa oli nyt voittanut, Oton uteliaisuus oli herännyt. Puhelu oli kääntynyt siihen, mitä kaikkea telefoonissa voi saada. Oli lueteltu jo kaikki herkut, mitä he vaan tunsivat, voileivästä lähtien. Vielä toki epäili Otto yhtä: