—No en minä mokomaa lasta olisi uskonut olevan, en tässä maailmassa…! Lähetin jo aamulla pyytämään siirappia ja tätä hyväkästä saa odottaa sen ilmoisen ikänsä…! Eikö se tuonut sitä maitokannuakaan?
—Ei, epäsi Eevastiina ja Kaino Josefiina päivitteli:
—No, minnehän tuo pojan elävä taas hävisi…! Semmoista se on, kun ei jouda ihminen kunnolla lapsiaan kurittamaan! Laitat asialle, niin kohta taas saat itse lähteä perästä juosta oikasemaan…
Hän vilkuili ympärillensä ja kysästä heläytti:
—Missäs se teidän poika on?
—Ka siirappiahan se lähti kaupasta hakemaan! yritti hämmästynyt
Eevastiina ja lisäsi:—Mutta sille tielleenpään tuo jäi.
Ryhdyttiin selvittelemään asiaa… Kaino Josefiina pyöritti jo päätänsä ja päivitteli:
—No voi, voi sitä meidänkin poikaa…! Mutta johan minä sanoin sille Urho Ernestille kohta naimisiin mentyä, kun olin muutaman vuoden vain sen kanssa elänyt, jotta saathan nähdä, jotta ei niistä lapsistasi kunnollista kalua tule, jos et ajoissa itseäsi paranna, sillä ei se huono puu taida kunnollista hedelmää kantaa!
Hän muutti äänensävynsä kimakammaksi ja lopetti voitokkaana:
—Ja siinä se nyt on minun ennustukseni taas toteutuneena!