Niin oli estetty ilmiriidan nousu. Se olisi kumminkin ehkä Kaino Josefiinan lähdettyä leimahtanut, sillä kaikki ikään kuin kyti tuhkan alla, mutta nyt sattui tapaus, joka muutti mielet kokonaan:
Tupaan työntyi näet Pekka Makkosen renki Sulo Roobert, ryyppäsi vettä korvosta, pyyhki kämmenselällä suunsa ja tervehti:
—Olikohan se teidän ja tämän Kaino Josefiinan poika, jotka hukkuivat?
—Mitä? pääsi Kaino Josefiinalta ja Eevastiina hämmästyi:
—Mitä se nyt tämä Makkosen Sulo höperöi?
Sulo istahti ja veti kintturemeliään tiukemmalle. Antti Juhanakin nyt äänsi tyynenä:
—Mihinkä ne hukkuivat?
—Ka eiköhän ne tähän tään kylän järveen, yritti Sulo Roobert, mutta
Kaino Josefiina keskeytti hätäillen:
—Mitä … en tässä jo paremmin sano, se tää Makkosen renki tuolla tavalla säikyttelee!
Sulo Roobert alkoi selittää: