Äänettömänä, vakavana istui väki rannalla, odottaen venettä, päästäkseen naarausta alkamaan. Sievä Magdaleenan kertomus paholaisten ilmestyksestä, jotka raakkuivat: teleh-voon! oli levinnyt jo ympäri kylän kuin kulovalkea ja siitä puhuttiin nyt. Sutinen murisi:
—Sitähän ne tekevät nämä herrojen vehkeet.
Hän pysähtyi. Väki ikään kuin synkistyi. Sutinen lisäsi:
—Sillä ei suinkaan se tääkään telehvooni ole muuta kuin itsensä sen pahan hengen kapine.
—Mitäs se muuta on! murahti Kainulainen ja synkistyi. Joku lisäsi:
—Pitää heillä ollakin pelinsä näillä tämän pitäjän herroilla!
Vaieten jo mietittiin ja taas puhuttiin telefoonista. Väki varmistui siinä uskossa että koko laitos on paholaisen keksintö, joka on nyt jo alkanut tuottaa onnettomuutta paikkakunnalle. Semmoisessa mielen tilassa alkoi naaraus.
* * * * *
Koko yö oli naarattu hukkuneiksi otaksuttuja. Kun yhdet olivat väsyneet, olivat toiset alkaneet. Koko kylä oli valveilla läpi yön. Mutta turhia olivat kaikki naaraukset. Aamiaisen korvissa ne lopetettiinkin ja Sutinen sanoi kuolleista kuin harmitellen:
—Siellä ne nyt ovat lapsirukat … ja siellä he poloiset pysyvät tuomiopäivään asti…