Mutta silloin lähti poika juosta kipasemaan tupaan, jossa hän sai selitetyksi, että kaivolla on vieraita poikia, jotka sylkevät kaivoon. Oitis sanoi isäntä kiivastuneena:
—Meneppäs, Janne, heitä se vellin syönti, katsomaan, ja jos on, niin anna paholaisille aika kyyti!
Mies tuli. Mutta sillä välin olivatkin pojat kyllästyneet sylkemiseen ja
Juntus huomautti:
—Kun olisi viskata kivi, niin se molskahtaisi.
—Viskataan, pojat, kivi! riemastui Esa.
—No…! Viskataan!
Ensin he viskoivat nyrkin kokoisia mukulakiviä, sitten jo isompia rauniokiviä. Heitä huvitti, kun ne pudota molskahtelivat syvään kaivoon. Asia innostutti. Jo sanoi Otto:
—Kun olisi oikein iso kivi pudottaa, niin sitte se oikein molskahtaisi!
—Pudotetaanpas!
Ja kaivon vieressä sattuikin olemaan talon vanha jauhekivi. Vaivoin saivat he vieritetyksi sen lautaa myöten kaivon kannelle. Se oli menossa kaivonsuusta kaivoon juuri silloin kun Janne karkasi heidän kimppuunsa iso kyntövitsa ojona ja huutaen: