—Paraneepa tämä, kun voitelee sylellä näin.
Toiset seurasivat neuvoa, sylkäsivät vitsan jälkiin ja voitelivat ne näpillänsä. Itse asiassa jokaista harmitti Jannen menettely, ja se harmi yltyi sitä mukaa kun sylellä voideltuja vitsan jälkiä rupesi kirvelemään. Kukaan vaan ei olisi halunnut sitä suuttumustansa ilmaista ja siten ensimmäisenä osottaa, että häneen on sattunut kipeästi. Vihdoin rohkasi toki Vesa luontonsa: Jannelle kostaaksensa hän kehasi:
—Olisi meidän renki Matti osannut antaa kovemminkin.
Ja oitis laski Jannen arvo poikien silmissä: Nyt kehasi Sakukin:
—Olisi vaikka kuka osannut… Jos vaikka minä olisin ottanut meidän renki Pekan kyntövitsan ja sillä oikein vedellyt, niin suuremmat makkarat olisi pitänyt nousta.
—Ja jos minä olisin vedellyt oikein isolla takkavitsalla, niin olisi pitänyt kohota ihan sormen paksuiset makkarat, ylvästyi siitä Ottokin. Esa heilautteli kannuansa ja ilmotti:
—Tahi jos minä olisin lyönyt vaikka tällä läkkikannulla, niin koko pään olisi pitänyt haleta.
Ja joukko tunsi nyt olevansa voittamaton. Juntus jo ilkkui Jannen kaatumisella: hän juosta kontuutti matkien, langeten vihdoin muka Jannen tavoin ja ilkkui:
—Se kun juosta konttuutti ensin näin … ja sitte tuiskahti näin turvallensa.
Koko joukko nauroi nyt sille vahingolle niin riemuisasti että muutamat aivan yltyivät pyöräyttämään häränpyllyn. Juntus siitä innostui: hän juosta hönttyytti ympäriinsä ja ollen muka hevonen hirnasi: