—Hii-ha-ha-ha-ha!
—Hii, hirnasi Esakin ja alkoi hyppiä Heikki Tirrin mustan oriin tavoin, syöksyi lopuksi täyttä ravia tielle ja alkaen painaa sitä pitkin että ikenet olivat irvellä huusi hän:
—Nyt sitä ajetaan Tirrin oriilla kaupunkiin telehvoonia katsomaan…
Hii-ha-ha-haa!
—Hii-ha-ha-haa! himasi siihen koko joukko ja syöksyi hevoskarjana Esan jälestä. Vasta ensimmäisessä ylämäessä pysäytettiin juoksu ja Vesa ylpeili:
—Kun olisi näin monta oritta sinunkin isälläsi, Saku, niin sitte kun me ottaisimme niistä yhden ja ajaisimme oikein, niin tuo pöly vain tupruaisi… Tupruaisihan, Saku?
—Tupruaisi… Ja sitte jos karrit särkyisivät, niin kun me kaikki pojat nousisimme sen hevosen selkään ja ajaisimme oikein täyttä nelistä, niin siitä ei ennättäisi mikään tieltä pois… Ei lintukaan ennättäisi … eikä vanha akka … eikä mikään… Eihän ennättäisi?
—Ei.
—Ja sitte siinä olisi hevosen selässä miestä…! Se olisi niin pitkä selkä kuin pappilan pytingin katto… Olisihan…? Vai eikö olisi?
—Olisi.
—Ja silloin ei uskaltaisi tulla sekään kaivotalon Janne… Vaikka hänellä olisi miten pitkä patukka, niin ei uskaltaisi, kun se hevonen oikein porhaltaisi! tarttui Juntus. Se muistutti taas mieleen vitsan jälkien kirvelyt. Hetkisen olivat pojat ääneti. Saku suuttui Jannelle ja kun siihen kohdalle, aivan tien molemmille puolin sattui suunnattoman iso kylän yhteinen lammaskatras, ei hän voinut olla sille vihaansa purkamatta. Äänettä sieppasi hän vitsaläjästä pitkän vitsaksen patukaksi, syöksyi lammaskatraaseen ja huudahti: