"O-hoh!" väitti hän vastaan.
"Tiedänpäs!" tenäsin minä vain siihen ja nyökäytin päätäni veitikkamaisesti. Hän kysyi:
"No?"
"Neiti Elli Iittiläistä", pistin minä ja vilkasin taas häneen. Hänen hymynsä leveni vieläkin laajemmaksi, koruttomammaksi ja hän kielsi leveällä ihmettelevällä:
"O-hoh!"
"Mitä?… Enkö arvannut oikein?… Arvasinhan?" ilakoin minä edelleenkin. Hän katsoi nyt silmiini ja sanoi leveästi, vakuuttavasti:
"Ei toki!… Ei sinne päinkään!"
Oli syntyä äänettömyys. Minä olin hyvilläni. Tekeydyin nuhtelevaksi ja venytin leikillä:
"Hy-yi teitä herra Ikonen, kun ette rakasta Elliä!… Elli on niin herttainen ja kaunis tyttö… Eikö totta, herra Ikonen."
Petterin sielussa hautui minun kuvani. Mietteissään, hiljakseen pyöräänsä polkien virkkoi hän: