* * * * *
Oli toki eräs huoli: Petterinhän täytyi matkustaa Helsinkiin. Alistuin toki siinäkin kohtalon alle tyynenä, tietäen että eromme on ainoastaan ohi menevä. Sitä innokkaammin nautin nyt hänen kirjeistänsä. Olimme salakirjevaihdossa. Joka päivä sain häneltä kirjeen ja tuon tuostakin pyöräilimme onnemme paikalle verestämään muistojamme ja jakamaan toisillemme onnea yhä uusilla ja uusilla suudelmilla.
Niin tuli eron hetki. Olin tekosyynä matkustanut edeltäpäin Sortavalaan, saadakseni siellä rauhassa sanoa hänelle jäähyväiseni ja siunata hänen matkansa. Ei kukaan näet vielä tiennyt että olimme salakihloissa.
Mutta miten katkera oli sittenkin eron hetki! Ai-jai sentään! Olimme kävelleet Vakkosalmella, missä toisemme ensi kerran tapasimme. Olimme istuneet siellä syyskesän kuutamossa, itkeneet onnesta, vaikka ei se itkeminen tahtonut Petteriltä oikein sujua ja olimme uudistaneet valamme, rohkaisseet ja rauhottaneet toisiamme ja saaneet voimaa ja uskoa alkaa elämä näennäisesti erillään ollen.
Niin tuli eron hetki. Saatoin häntä "Valamo"-laivalle. Laiva oli jo lähtövalmis. Petteri katseli sitä ja lausui minulle:
"On tämä toki iso laiva … niin jotta ei keiku vaikka olisi myrskykin."
"Niin!" lausuin siihen vienosti. Petteri osui huomaamaan laivan siivet ja selitti:
"Kun se panee nuo siipensä pyörimään ihan täydellä höyryllä, niin pian se tästä Laatokan yli Pietariin pyyhkäisee!"
Mutta jo vihelsi laivan pilli. Kapteeni kaivoi tikulla ruuan jäännökset hampaansa kolosta, kellisti juhlallisesti vatsaansa ja lausui komentosanan ja laiva alkoi solua meren ulappaa kohti ja silloinhan siinä tuli ero pakostakin. Palasin asuntooni, sulin oven ja itkin katkerasti. Kauvan seisoi Petteri laivan kannella, katse lähtörantaan käännettynä ja ajatteli minua… Vihdoin laskeutui hän hyttiinsä, muutti päällensä jokapäiväisen pukunsa, että ei uusi puku matkalla russautuisi, ja heittäytyi sitten laivan salongin divaanille vähäksi aikaa virumaan ja levähtämään. Siinä virui hän melkein ajatuksettomana siksi, kunnes laivatyttö tuli tekemään matkustajille vuoteita divaanille ja ajoi hänet pois tieltä, mutisten jotain siitä porosta jota oli Petterin kengistä divanin sametille karissut. Unisen näköisenä raapi Petteri silloin kainaloaan ja lähti pois, nukkumaan.
* * * * *