Mutta puolen päivän aikana tuli toki vieraaksi tukkikauppias Halisen rouva. Hän oli lihava kuten äitinikin ja tiesi kaikki Tohmajärven salaiset asiat. Juotiin kahvia. Äitini ja rouva Halinen puhuivat kanojen munimisesta. Äitini valitti:
"Mikähän lie näille meidän kanoille tullutkin, kun ne eivät enää muni sen vertaa jotta edes itse näkisivät minkälainen on muna!"
"Käyppäs osta tältä uudelta … tältä ukko Ikoselta niitä
uusi-sorttisia, rotukanoja, niin ne munivat", neuvoi siihen rouva
Halinen. Niin johtui puhelu Ikosen herrasväkeen ja lopuksi nimenomaan
Petteriin.
"Onhan se rikas poika … se ukko Ikosen poika, kun ukko itse kuolee—", arveli rouva Halinen. Äiti tarkasteli isän vanhoja sukkia ja jatkoi:
"Minkälainen mies hän mahtanee sitte muuten olla."
Istuin keinutuolissa, keinuin kuin ajatuksissani ollen ja koetin tekeytyä, kun en kuunteleisi koko keskustelua. Rouva Halinen selitti: "Eihän siitä ole mitään pahaa kuulunut … ainakaan tähän asti."
Hänkin tarkasti nyt välillä isän sukat ja selitti sitten Petteristä lisää:
"Eihän se kuulu vielä juovankaan."
"Mitenkä se nyt niin aika mies ei ole vielä juomaan oppinut!" pääsi äidiltäni oudostelu. Halisen rouvakin yhtyi siihen vakuuttaen:
"Ka eipähän tuo kuulu vielä juovan… Jos häntä nyt sitten ei tämä
Ratisen poika opettane!"