"Äs!"
Mutta Elli ei älynnyt mitään. Hän suinasi nyt hattuni, minusta mitään välittämättä ja vasta sitten kysyä heläytti asiansa:
"Kuule, Maiju!… Oletko sinä jo nähnyt nuorta herra Ikosta?"
Oitis kiekahdin minä mustasukkaiseksi, enkä vastannut. Elli jatkoi:
"Hän on nii-in miellyttävä … nii-in miellyttävä, jotta sinä et Maiju usko… Ja sitten hän harrastaa polkupyöräilyä ja luontoa ja on semmoinen idealisti… Minä hänestä pidän paljon enemmän kuin Oskarista", lopetti hän muuttaen äänenpainoansa.
En tiennyt enää mitä sanoa ja peittääkseni suuttumiseni huusin minä keittiöön harmistuneesti:
"Pankaa herran tähden se keittiön ovi kiinni, jotta ei tule tänne ruuan haju … ihanhan tähän jo läkähtyy!"
Ovi sulettiin. Elli otti puuderirasiani, tartutti siitä puuvillatukkuun aimomäärän puuderia, sipasi sillä, suu auki, kasvonsa niin että ne olivat kuin jauhotut, ryhtyi sitte peilin edessä pyyhkimään enintä pois ja kysyi sitä tehdessään:
"Maiju… Tuleeko herra Ikonen tänä iltana teille?"
"Pyh!… Tulipa tuo nyt tahi ei!" keikautin minä nenääni, tekeytyen hänen silmissään ylenkatseelliseksi Ikosta kohtaan, sillä mustasukkaisuus alkoi jo minua ihan sapettaa.