* * * * *
Nyt kai jo uskonee lukijakin, että Petteri oli vienyt minun sydämeni, että lempeni siis oli todellista, ei hetken tunnetta ja utua. Sillä jos niin ei olisi ollut, en minä olisi ollut näin tavattoman mustasukkainen Ellille. Nyt minä en voinut häntä sietää. Kiukustuneena tarkastin minä hänen lähdettyänsä puuderirasiani, viskasin hänen käyttämänsä pumpulitukupsen uuniin ja ähähdin ynseänä, mutisemalla:
"Tulee siihen vielä toisten pumpulit likaamaan ja puuderit kuluttamaan!… Mokomakin!"
Muistin hänen kiemailevat liikkeensä, suutuin ja puhelin ylenkatseellisesti:
"Koketeeraa vielä ja keikistelee kuin parempikin… Takaruumiinsakin työntää niin pitkälle jotta se on kuin mikäkin putkula… Ja sitte, kun se sitä kieputtaa näin … näin … näin!"
Minä matkin hänen liikkeitänsä, yllyin ja jatkoin:
"Ja sitten siitä idealismistaan kaakattaa kuin mikäkin haikara…
Ikäänkuin siitä mitä ymmärtäisi!"
Matkin hänen kakatustansa ja muikistelujansa, ja niin uskomattomalta kuin tämä minun käyttäytymiseni tuntuukin—kukapa voisikaan uskoa että minä olisin niin tyyten unohtanut itseni ja sulouteni vaatimukset että ruvennut niin rumalla tavalla matkimaan—niin on se kuitenkin totta. Olen sen kertonut ettei voitaisi syyttää minun salanneen huonoja puolia ja piirteitä, jotka rumentavat minua. Olen tahtonut olla rehellinen, sillä mitäpä hyötyä minulle nyt enää tämän salaamisesta olisi.
No niin. Minä siis matkin ja tein jos mitä. Mutta mustasukkaisuuteni siitä vain yltyi ja se taas kiihdytti tietysti lempeäni. Minä hermostuin, tulin jo juonikkaaksikin ja olisin vain laiskotellut. Sydän alkoi yhä suuremmassa määrässä tunkea aivojen toimintaa pois tieltään, tunne-elämä astui järjen virkaa hoitamaan ja silloin tietysti tapahtuu, ainakin alussa, yhtä ja toista outoa. Meitähän voi yleensä silloin, kun sydän toimittaa aivojen virkaa verrata taloon, josta isäntä on lähtenyt matkalle ja vanha, isännän töihin tottumaton ja kömpelö ukko jää pitämään vallattomia lapsia kurissa. Arvaa sen, mikä mylläkkä siinä aluksi syntyy ja mitä tuhmuuksia ukko itsekin lopulta tuskautuneena tekee!
No niin. Näin alkoi asia mennä. Tuossa puolen päivän aikana minä jo telkeydyin huoneeseeni ja itkeä tihistin, ensi kertaa näissä asioissa, vaikka eiväthän nämä lemmen asiat tietysti itkemällä sen paremmaksi tule.