"Se oli huokea hinta niin hyvämaisesta talosta… Hirsimetsä yksistään jo maksaa yli kuusikymmentätuhatta ja halkoja kasvava metsä antaa aikanaan rahaa, minkä vain ilkeää tinkiä."
Vihdoinkin saavuimme toki Vakkosalmelle. Ikonen oli kaivanut piipun taskustansa ja selvitteli sitä, puhaltamalla varteen niin voimakkaasti että posket pullistuivat punaiseksi ja näyttivät halkeamaisillansa olevan. Hän selitteli vielä:
"Arvelin ostaa uuden piipun varren, mutta se Kotilaisen pahennus olisi nylkenyt kolmatta markkaa korttelin pituisesta lankivarresta, niin päätin tuhertaa vielä tällä vanhalla."
Nyt oli minun mittani täysi. Vilkasin näkyykö ketä ja kun ei näkynyt, käännyin päin ja sanoin Ikoselle jyrkästi ja suoraan:
"Jos te ette nyt jo eroa minusta sukkelaan, niin minä kutsun poliisin."
Ikonen näytti hölmistyvän. Hän raapasi korvallistansa ja yritti:
"Ka…"
"No mitä asiaa teillä on minulle, kun siinä jälestä kääpytte?" keskeytin minä jo suuttuneena, tiuskaisemalla. Nyt selitti hän hölmönä:
"Ka enhän minä itse… Mutta kun se meidän poika on ikänsä käynyt papinkoulua ja nyt tänä kevännä pääsi ylioppilaaksi, niin se ämmä, se pojan äiti on ruvennut toivomaan, jotta se naisi teidät … niin jotta ei joutuisi ihan talonpoikaistytön kanssa…"
Minä en jaksanut suuttua, niin hölmöltä hän näytti. Hymyäni salatakseni puristin huuleni yhteen ja keikistelin päätäni. Sillä aikaa ehti Ikonen selvitä, tuhraili jo piippunsa vartta ja puheli: