"Ja siivo poikahan se on se meidän Petteri. Ei polta vielä tupakkaakaan, eikä juo, niin kuin muut hänen ikäisensä herrat täälläkin Sortavalassa juovat."
Heilautin taas lanteitani ylpeästi ja lähdin hiljakseen kävellä tepsuttamaan. Itse asiassa minä halusin nyt jo kuulla enemmän, en tosin asian ja pojan tähden mutta kun tämä höperö ukko minua huvitti. Hänen typerät puheensa ja eleensä panivat minut hyvälle tuulelle. Hänen pojastansa minä tietysti en yhtään välittänyt, enkä sen vuoksi kuunnellut.
Tai oikeastaan… Kyllä minä nyt valehtelin lukijalle… Mutta kuka sitä nyt rohkenisi ihan suoraan puhua tämmöisissä asioissa… Naisia lemmen asiathan ujostuttavat. Suoraan sanoen on asia niin että minä olin jo kuullut Petteristä ja tästä ukosta puhuttavan: He olivat äsken muuttaneet Tohmajärvelle ja kaikki Tohmajärven rouvat—jopa jotkut herratkin—puhuivat Petteristä, sovitellen häntä jo milloin kenenkin sulhaseksi. Isänikin oli kerran sanonut:
"Onhan se rikas poika … kun ei sen isä ukko olisi semmoinen törkyläjä!"
Kaikki tämä oli minut tehnyt uteliaaksi ja ehkä oli jo alkanut sydämessäni varttua pieni, tiedoton uteliaisuusmainen taipumus. Näin on nyt asia, vaikka valalle vietäisi.
Siksipä toivonkin nyt saavani nähdä minkä näköinen on Petteri. Tekeydyin toki välinpitämättömäksi. Astua keikuttelin huolettomasti, iloisesti. Ikonen seurata kuhnustelikin mukanani ja selitteli:
"Eikä sillä pojalla itsellänsäkään ole mitään vastaan. Mutta kun se on äitiinsä niin ujoluontoinen, jotta ei rohkea itse puhua, niin se ämmä sanoi, jotta vaikka minä alottaisin … jos sattuisi vaikka vallesmannia itseään tapaamaan."
Sitä puhuessansa pani hän isosta nahkakukkarosta tupakkaa, yhä rinnallani pysytellen. Minun teki jo mieleni nähdä minkä näköinen hänen poikansa on. Ukko veteli jo savuja ja jatkoi kuin itsekseen:
"Tuleekin tämä lapsen kouluttaminen maksamaan, jotta ei sitä vähä-varaisen kannattaisi tehdä…"
Välillä hän pyyhkäsi peukalollansa nenänsä alusta, rykäsi, sylkäsi tiepuoleen ja jatkoi: